Heti alkuun on todettava, että White Noise yllätti ns. puun takaa olemalla todella onnistunut jännäri!
Arkkitehti Jonathan Riversillä (Michael Keaton) ja hänen vaimollaan Annalla (Chandra West) on kirjaimellisesti pullat hyvin uunissa eli onnea riittää ja lapsi on tuloillaan. Jonathanin elämä saa kuitenkin rajun käänteen, kun Anna katoaa mystisesti. Muutamia viikkoja menee, eikä kuolemaa pystytä varmistamaan. Eräänä päivänä Jonathanin elämään tulee Raymond Price (Ian McNeice), joka vakuuttaa ”kuulleensa” Annan viestejä tuonpuoleisesta. Jonathan ei ota ukon höpinöitä todesta, mutta alkaakin saada itse kummallisia viestejä mm. puhelinvastaajaansa. Raymond tutustuttaa Jonathanin ilmiöön nimeltä EVP (Electronic Voice Phenomenon). Pian Raymond heittää veivinsä oudoissa olosuhteissa ja Jonathan jatkaa EVP-ilmiöön perehtymistä. Hänelle muodostuu siitä pakkomielle, eikä työhommatkaan enää maistu. Sarah Tate (Deborah Kara Unger) on miehensä kuoleman myötä ilmiöön tutustunut kirjakauppias, jonka Jonathan saa kumppanikseen tuonpuoleisesta tulevien viestien tulkintaan.
White Noise on toisaalta perinteinen trilleri, mutta taas toisaalta hyvinkin omaperäinen. Perinteiset säpsäytys-säikyttelyt ovat mukana, mutta muuten tunnelmaa luodaan aivan muilla keinoin. Äänimaailma luo hienosti jännitystä ja visuaalinen kikkailu toimii tällä kertaa leffan kerrontaa tukevana osana. Alusta lähtien leffa tempaa katsojan jännittäviin tapahtumiin mukaansa. Tarina kestää lähes loppumetreille, mutta aivan loppu ei ole samalla tasolla alkupuolen kanssa. Lopun ”aaveilut” hivenen vesittivät siihen asti jämäkkänä kestänyttä kerrontaa, ja tihentyvää tunnelmaa. Lopun aavemeiningin takia voisi puolikkaan pointsin lohkaista loppupisteistä, mutta toisaalta leffan loppu on aika tyly eli ollaan armeliaita ja jätetään lohkaisematta!
Michael Keaton on mies paikallaan roolissaan. Positiivisen yllättynyt olin siitä, että mies osaa vetää tällaisen hillitymmänkin roolin näin kunnialla läpi. Deborah Kara Ungerin ohella muutkaan näyttelijät eivät pääse esittämään oikein mitään, kun koko leffa on rakennettu niin selkeästi Keatonin varaan. Mies kantaa leffan joka tapauksessa kunniakkaasti harteillaan!
Viime aikoina katsomistani jännäreistä ehdottomasti yksi positiivisimmista yllätyksistä, ja siksi niin korkeat pisteet. Pointsit on nimenomaan suhteutettu oman lajityyppinsä leffoihin.
Vahvatunnelmainen ja varsin onnistunut, ei aivan tusinaosaston trilleri!
nimimerkki: J.O.
