Epämääräinen kolmikko, Bowen (Strother Martin), Taggart (L.Q. Jones) ja Cable Hogue (Jason Robards) kuljeskelevat aavikolla vettä etsimässä. Cable joutuu petetyksi ja jätetään aavikolle kuivumaan, mutta jokin varjelee hänen eloaan ja hän löytää vettä. Lisäksi lähde on postivaunureitin varrella, joten hänen nopea älynsä haistaa tilaisuuden liiketoiminnalle. Kiertelevä ja niljainen saarnamies Joshua Sloan (David Warner) innostaa Hoguen hoitamaan byrokratian kuntoon ja kaupunkireissullaan Cable kohtaa kauniin prostituoidun, Hildyn (Stella Stevens) joka muodostuukin Cablen elämän iloksi. Liiketoiminnan kehittyessä Cable kuitenkin hautoo kostoa ja toteuttaakin sen asianmukaisella oikeudenmukaisuudella.
Sam Peckinpahin elokuvia hallitsee miehinen kunniantunto ja väkivaltainen toiminta. Balladi Cable Hoguesta on miehisen kunniantunnon elokuva, mutta väkivaltaa siinä on hyvin vähän ja se vähä kuvataan nopeana, lakonisena tapahtumana jonka uhreilla oli tilaisuus välttää se. Verisen [I]slow motion[/I]-lahtauksen sijasta on leppoisaa etenemistä, nopeutetusti kuvattua rakentavaa toimintaa, lämmintä huumoria ja elämän karun kauneuden ylistystä. “Bloody Sam” on lämpimällä, tyytyväisellä tuulella ja sama suoraviivainen, koruton lämpö huokuu Cable Hoguen jokaisesta kuvasta ja tunnelmasta. Verisen väkivallan kolikon kääntöpuolena on karu, mutta lämmin ja ymmärtävä kuvaus epätäydellisistä ihmisistä joilla on paheita ja hyveitä.
Jason Robards ruumiillistaa “Bloody Samin” maailmankuvan miellyttävän puolen karuksi, mutkattomaksi ja omalla karkealla tavallaan miellyttäväksi ihmiseksi. Hän ymmärtää kohteliaisuuden merkityksen, mutta on myös tiukka liikemies ja pitkävihainen kostaja joka kostonsa tehtyään voi olla paras ystävä entisen vihollisen kanssa joka ei ollut syntyjään paha. Kaikilla tavoilla Cable Hogue edustaa miehisyyttä sen kaikissa hyvissä merkityksissä, mutta osoittaa myös niiden huonojen piirteiden olemassaolon jotka ovat osana samaa pakettia.
Stella Stevens ei jää pelkäksi kaunistukseksi Cable Hoguen elämään eikä sama päde myöskään elokuvaan itseensä. Stevens toimittaa hauskan, mutta voimakkaan suorituksen kovahermoisena ammattilaisena jonka pinnan lävitse Cable livahtaa omalla mutkattomalla rakkaudellaan jonka ilmaiseminen voi olla hieman karheaa, mutta se on ehdottoman rehellistä. “Bloody Sam” kylläkin herkuttelee erityisesti alkupuolella Stevensin ruumiillisissa avuissa, mutta siirtää painopisteen nopeasti henkilökemiaan joka ei jää yhtään heikoksi.
David Warnerin niljainen suoritus Joshua Sloanena on samaa laatutyötä ja Sloane jää harmillisen ohueksi ja irralliseksi hahmoksi kokonaisuudessa. Hän on kuitenkin tarpeellisena apuna Cablelle ja myös päinvastoin. Warnerin suoritus niljaisena saarnaajana on erinomaisen hillitty, joskin käsikirjoitus jättää hänet liian epämääräiseksi.
Kaikilla tavoilla mitattuna Balladi Cable Hoguesta on David Samuel “Bloody Sam” Peckinpahin elokuvien merkkipaalu. Hänen väkivaltaisien, synkeiden väkivaltaspektaakkeliensa kääntöpuoli olemalla lämmin, ehkä jopa romanttinen ja naivistinen kuvaus miehisestä elämästä ja rakkaudesta. Se on lämmin, hyväntuulinen, optimistinen ja täynnä huumoria. Ainoa piirre mikä estää sitä kohoamasta täydellisesti Peckinpahin mestariteosten joukkoon on sen jyrkkä erilaisuus, mutta se ei ole moite: Peckinpahin kyvyt ulottuivat verisen väkivallan kuvausta kauemmas ja Balladi Cable Hoguesta todistaa sen.
