Laskettu aika saattaa kuulostaa väkinäiseltä komedialta, jossa pariskunnan ensimmäisen lapsen saamiseen liittyy monenmoista kommellusta. Siitä ei silti ihan ole kyse, sillä valtaosassa tämän leffan kohtauksia ollaan miesporukassa tien päällä. Romanttisen komedian sijasta tarjolla on siis sekä buddy movie että road movie, tarina kahdesta huvittavasta häiskästä matkalla jonnekin. Lasketun ajan perusidea on yhtä freesi kuin sisaruksilta perityt hiihtomonot. Tämä ei kuitenkaan ole leffan suurin probleema. Lasketun ajan huumoripuoli on niin tarkasti laskelmoitua, ettei se pahemmin naurata.
Kauhea kankkunen -elokuvasta (Hangover, 2009) tuttu tuottaja-ohjaaja Todd Phillips on ilmeisen vaikuttunut stand up -artisti Zach Galifianakisin karvoista. Galifianakis on valikoitunut myös Phillipsin tähän elokuvaan pörröpäiseksi hyypiöksi. Galifianakisin näyttelemä Ethan Tremblay on sietämätön hölmö, johon törmääminen aiheuttaa hurjaa tuhoa. Se voisi olla ulvottavan hauskaa, jos Galifianakis osaisi tulkita (tai hänen annettaisiin tulkita) Tremblayn mustempaa puolta. Nyt koko hahmosta jää mielikuva, joka vastaa väljähtyneen kolan makua. Tremblay on kaikessa hörhöydessään vain kuin klovni, joka saa toiset kompastelemaan ja liukastumaan, mutta ei itse kaadu koskaan sillä tavoin että se edes vaikuttaisi aidolta.
Buddy-valjakon toista puolta, Peter Highmania, näyttelevä Robert Downey Jr. on Galifianakista tasokkaampi tapaus. Downey Jr. tulkitsee kireää arkkitehtiä lähes yksi-ilmeisesti, mutta saa silti materiaalistaan paljon enemmän irti kuin takkuisempi kollegansa. Voisi melkein sanoa, että Downey Jr. on ainut asia, jonka takia tämä elokuva kannattaa katsoa. Tosin tuo väite ei ihan pidä paikkaansa, sillä miesten muassa kulkeva Sonny-koira on sekin hyvä. Possumaisesti röhkivä pikkukoira on kliseisyydestään huolimatta hassu sivuhahmo.
Kuten buddy-komedioissa usein, Lasketussa ajassakin pääosakaksikko on jokseenkin epäsuhtainen. Ethan Tremblay ja Peter Highman eivät alkujaan edes ole ystäviä. Pilveä pössyttelevä Tremblay aikoo matkata Hollywoodiin näyttelijäksi, pukumies Highmanilla taas on kiire vaimonsa synnytykseen. Tremblayn holtittomuuteen törmäävä Highman löytää itsensä kohta harhailemasta papereitta ja matkatavaroitta toivottoman kaukana vaimostaan. Silloin hänen ei auta kuin turvata Tremblayhin, joka sydämelliseen tapaan tarjoaa hänelle autokyytiä kotiin. Juonellisesti Laskettu aika on vähän kuin John Hughes -komedia Vauhdilla Chicagoon (Planes, Trains & Automobiles, 1987). Galifianakisin sydämellisyys ja kahelius vain ei ole samalla tasolla kuin edesmenneen John Candyn.
Kaikesta ei voi yhtä näyttelijää tietysti syyttää. Käsikirjoittajat sekä Todd Phillips olisivat voineet saada Lasketusta ajasta iskevämmän elokuvan, jos heillä olisi ollut uskallusta sukeltaa syvemmälle elämän ikäviin puoliin. Vaikuttaa siltä kuin tekijät olisivat kaavailleet, että hauskaa syntyy vain hauskasta – vaikka se olisi tehty hampaat irvessä. Kun kaikki surullinen ja/ tai vihastuttava kuitataan nopeasti tekohauskalla vouhkaamisella, jopa elokuvan parhaat vitsikin menettävät tehoaan. Viime kädessä Laskettu aika on vain ihan okei ja helposti unohdettavissa oleva komediantapainen. Kyllähän sellaista tietysti esimerkiksi isänpäivänä voisi katsoa paremman puutteessa…
