Kauhu kokee uutta nousua, tai on jo kokenut, ja kaikki haluavat hyötyä siitä. Oikeasti oivaltavien ja uutta luovien kauhufilmien vierelle mahtuu silti myös vanhaa kunnon tusinakauhua, jota esim. tämä vuonna 2009 tuotettu Kill Theory -filkka ”ylpeänä” edustaa. KT:n idea vaikuttaa aavistuksen lupaavammalta kuin normaali löperö säikyttely, joten tältä voisi odottaakin jotain. Tämän filmin murhaaja nimittäin tekee ahdistelemilleen nuorilleen leikin, jonka perusajatus on, että kuollako itse vai tappaa kaverinsa ja säilyä itse hengissä.
Juonesta ei pidä sen enempää varmaan alkaa höpöttää, sillä se on aika tuttua tämän lajityypin peruskauraa. Joukko teinejä lähtee ryyppäämään lellityn suosikkipojan kartanolle, jonne tulee riehumaan nerona itseään pitävä psykopaatti. Kaikki kliseet käytetään hyväksi ja seuraavan kohtauksen voi melkein aina aavistaa. Teinihahmot ovat paperinohuita, eikä heidän touhunsa oikein kiinnosta. Psykopaattiheppu sen sijaan on ihan mielenkiintoinen kauhuleffahahmo, jota ei kuitenkaan hyödynnetä tarpeeksi.
Tyylikäs alkukohtaus, jossa psykiatri analysoi elokuvan pimahtanutta murhaajaa, antaa leffalle lupaavan startin. Myös loppu on sopivan ilkeä ja hyvä lopetus. Nämä pari hyvää kohtausta ei kuitenkaan paljon paranna muuten heikon pläjäyksen pistesaldoa. Perusidea on siis hyvä, mutta se hukkuu ennalta-arvattavien juonenkäänteiden ja lukuisten kliseiden alle. Kokonaisuus ei vain ota toimiakseen, eivätkä yli-ikäiset teinien näyttelijät ole mitään suuria lahjakkuuksia. Veronica Marsissa hyvää työtä tehnyt Teddy Dunnkaan ei oikein pärjää tässä filmissä.
Tympeä ja typerä slasher-pätkä, joka voi toimia joidenkin nuorten kauhuleffamaratonin välipalana, mutta ei oikein muuten. Potentiaalia olisi ollut paljon enemmänkin, mutta ensikertalaiset ohjaaja Chris Moore ja käsikirjoittaja Kelly C. Palmer eivät vain saa puhallettua eloa teokseensa. Raastavaan psykologiseen kauhuun olisi ollut mahdollisuudet, mutta nyt kävi näin. Kaikki rakastavat Mandy Lanea (2007) toi eloa jo kuluneeseen slasher-genreen ja aika näyttää, jäikö se myös genren viimeiseksi hyväksi tuotokseksi.
