Juoni on referoitu moneen otteeseen, joten siitä tuskin tarvitsee kovin paljoa kirjoittaa. Tiedemiehet ovat leikkineet geeniteknologialla luoden dinosauruseläintarhan, eikä tarvitse olla Einstein tietääkseen että jossain kohtaa homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Tässä vaiheessa ihminen muuttuu silmänräpäyksessä jumalasta välipalaksi, ja seikkailu voi alkaa.
Näyttelijäpuolella homma toimii ihan mukavasti. Sam Neill on tuollainen arkipäivän Indiana Jones käytännöllisenä dinotutkijana Laura Dernin säestäessä naispuolisena kolleegana. Jeff Goldblumilla on varmastikin leffan paras rooli kärkevää kommenttia heittävänä kaaosteoreetikkona, ja mies hoitaa homman niin hienosti kuin vaan voi. Lapsinäyttelijät osaavat myös hommansa, mutta heille on valitettavasti jäänyt hieman ärsyttävä rooli pitää koko porukka pinteessä touhujensa takia. Noh, tämähän ei ole mitään uutta eikä suuremmin haittaa katselunautintoa. Richard Attenborough on ihan veikeä ja lämmin dinopuiston perustajana, mutta hänenkin roolinsa on vesitetty täysin kirjan vastaavaan verrattuna. Spielbergin satusetäsensuuri on iskenyt valitettavan kovaa juuri tähän hahmoon. Muista rooleista juristi Donald Gennaro (Martin Ferrero), metsästysekspertti Robert Muldoon (Bob Peck) sekä puiston teknisestä puolesta vastaavat Ray Arnold (Samuel L. Jackson) ja Henry Wu (B.D. Wong) jäävät valitettavan vähälle huomiolle. Hyvän alun jälkeen leffa tiivistyy pienen porukan kujanjuoksuksi muiden joko kuollessa nopeasti tai vaan hävitessä jonnekin. Ärsyttävää.
”Yeah, but your scientists were so preoccupied with whether or not they could, they didn’t stop to think if they should.”
Tuossa sitaatissa piile yksi Crichtonin alkuperäisteoksen vahvuuksista, ja samalla myös Spielbergin leffaversion heikkouksista. Elokuva on räätälöity koko perheen viihteeksi, ja samalla on heitetty romukoppaan suurin osa kirjan tietellisestä pohdinnasta geenimanipulaation vaaroista. Nuorempaa katsojakuntaa moinen tuskin haittaa, mutta iän karttuessa alkaa tällaiset pienet epäkohdat hyppiä silmille. Jurassic Parkilla olisi ollut potentiaalia olla niin paljon enemmän, mutta suurin osa siitä on nyt uhrattu alhaisemman ikärajan ja parin tunnin keston alttarille. Muutama tärkeä kohtaus kirjasta on tylysti jätetty pois. Mieluusti tätä olisi katsellut vaikka puoli tuntia pidempään. Kohtaukset T-Rexin ja Velociraptorien kanssa ovat onneksi edelleen kutkuttavaa katseltavaa.
Tekniseltä puolelta leffa on edelleen täyttä rautaa. Spielbergin ohjaus on hienoa, ja John Williamsin musiikki pauhaa antaumuksella. Epäilemättä yksi parhaista leffatunnareista koskaan ikinä missään. Pääosan varastavat kuitenkin upeasti tehdyt dinosaurukset. Nykyäänhän tämmöisiä näkee joka ikisessä ”luontodokkarissa”, mutta aikanaan tämä oli Spielbergille suuri hyppy tuntemattomaan. Digitehosteita oli kyllä kehitelty jopa 70-luvulta saakka, mutta hän oli ensimmäinen ohjaaja joka uskalsi antaa niille pääroolin. Ja upealtahan dinot vieläkin näyttää.
Kokonaisuus on lähestulkoon napakymppi. Tätä katsojaa ei vaan miellytä ikärajoja kosiskeleva toteutus ja kirjan juonen yksinkertaistaminen. Parhaimmillaan tarjotaan todella hienoa tunnelmaa, mutta kokonaisuus on aikuiselle katsojalle hiukan liikaa koko perheen viihteen puolella. Mutta jos tätä elokuvan merkkipaalua ei ole koskaan nähnyt, niin mars mars vuokraamoon lättyä hakemaan. Ja se tarkoittaa silloin parasta mahdollista vauhtia!
