Draamaa kaipaavan ei ole tarvis Antzia kauempaa viihdettään etsiä. Saatuaan monoa Disneyltä Jeffrey Katzenberg löi hynttyyt yhteen kera Steven Spielbergin, jälkimmäisen Amblimation pantiin lihoiksi, ja firman toiminnot järjestettiin Katzenbergin johdolla uudeksi studioksi. DreamWorksin debyytiksi tarkoitettu Antz herätti jo kauan ennen ensi-iltaansa pahaa verta omaa muurahaisleffaansa valmistelleen Pixarin johdossa: John Lasseter oli aiemmin jutellut ystävänään pitämänsä Katzenbergin kanssa tulevasta projektistaan ja koki tulleensa petetyksi. Disney osaltaan ei suostunut siirtämään tulevan leffansa ensi-iltaa Egyptin prinssin tieltä, joten Katzenberg piti väitetysti huolen, että Antz tultaisiin julkaisemaan ennen Ötökän elämää pelkästään kostomielessä.
Porua, petosta ja hampaidenkiristelyä riittäisi vaikka kokonaiseen omaan leffaansa. Tämän elokuvan tarina kuitenkin sijoittuu äärimmäisen hierarkkiseen ja epätasa-arvoiseen muurahaisyhdyskuntaan, jossa konformismi on laki, ja yksilöiden elämänkohtalot on päätetty jo syntymässä. Woody Allen esittämä neuroottinen juutalaismuurahainen tulee tarinan alussa iskeneeksi silmänsä Sharon Stonen esittämään naispuoliseen muurahaiseen. Vähänpä Woody Allen -muurahainen tietääkään, että Sharon Stone -muurahainen on oikeasti prinsessa. Osoitettuaan kykyä omaan ajatteluun Woody paiskautuu prinsessa kainalossaan pesän ulkopuolelle etsimään myyttistä Insectopiaa, hyönteisten paratiisia.
Muistan ensimmäistä kertaa Antzia katsellessa hämmästelleeni, kuinka aikuinen elokuva kyseessä onkaan: Antzhan voisikin käydä vähän kuin animoidusta Woody Allen -draamasta. Elokuvan roistokaan ei ole vain paha tai paatunut, vaan tämän koko ajatusmaailma heijastelee ensimmäisen maailmansodan kenraalien suosimaa sosiaalidarwinismia. Hahmon mielipiteet ovatkin erittäin ymmärrettäviä ottaen huomioon muurahaisten asuttaman tasa-arvolle ja vapauksille irvistävän yhteiskunnan. Woody Allen -muurahainen edustaa tarinassa yksilöllisyyttä – pahinta kaikista muurahaisyhdyskunnan rikoksista.
Antz on sikäli mielenkiintoinen elokuva, että vaikka tarina kertookin yksilön hukkumisesta massaan, en ainakaan henkilökohtaisesti kokenut missään vaiheessa vaikeaksi erottaa muurahaisia toisistaan. Massasta erottumista auttoi tunnistettavien ääninäyttelijöiden pestaaminen näkyviin rooleihin: en esimerkiksi muistanutkaan Syltty Stallonen tekevän tässä pienen sivuosan bodattuna työläismuurahaisena tai Gene Hackmania suuruudenhulluna kenraalina. En vain kuollaksenikaan ymmärrä, miksi kaikista maailman näyttelijöistä juuri Christopher Walkenin piti päästä ääneen Antzissä. Walken on erinomainen näyttelijä, ei siinä mitään, mutta miehen artikulointi on niin tunnistettavaa, eikä tämän esittämällä hahmolla toisaalta ole erityistä sanottavaa tai syytä kuulostaa nimenomaan Walkenilta. Miksi Walken!?
Jeffrey Katzenbergin mukaan Antzissa ei koskaan ollutkaan kyse Pixar-plagiaatista, vaan tämä oli saanut idean muurahaisleffaan jo Disney-vuosinaan, ja animaatiosta vastanneella niksipajallakin oli alustavasti valmiina oma muurahaistarinansa. Kumpi osapuoli on oikeassa, en lähde arvuuttelemaan. Tarinamielessä Antzilla ei ole mitään tekemistä Ötökän elämän kanssa, eikä yleisön mielestäni tarvitsekaan valita puoltaan tai poteroaan. Sopuratkaisuun pääsee vaikkapa tuomaroimalla Antzin käsikirjoituksen Pixarin tuotosta mielenkiintoisemmaksi, kun taas Ötökän elämää vie pisteet kotiin visuaalisella toteutuksellaan. Antzin kolkkoa ja vanhentunutta ulkoasua ei pystyisi oma äitikään rakastamaan.
