Taas alkaa talvi, ja joulu ei ole kuin parin kuukauden päässä. Mutta kun nyt kerran kiinnostuin elokuvasta Niko – lentäjän poika, niin mikäs siinä, loikataan pari kuukautta eteenpäin, ja katsotaan piristävä jouluanimaatio, josta ei upeita maisemia puutu.
Ensiksi mietitytti, mitäköhän tästä tulee. Muistan näkeneeni joskus kuvottavan imelän animaation nimeltä Petteri Punakuono. Aluksi pelkäsinkin näkeväni samanlaisen ikävän blässyelokuvan. Mutta kun luin niin paljon positiivisiä arvosteluja tästä, niin pakko oli mennä katsomaan. Ja näin jälkikäteen ajattelen: onneksi menin.
Joissain lehdissä Nikoa on haukuttu, koska elokuva kuulemma saattaa aiheuttaa susivihaa: sudet kun ovat jälleen pahiksia. Ja totta on , että pääpahis, Musta Susi, ei ole mikään enkeli, ja ikäraja onkin ihan sopiva. En minä tätä ihan pienimmille suosittelisi, mutta susien takia ei leffaa pidä tuomita. Hahmojen toteutus on loistavaa, samoin ääninäyttely. Päähenkilö Niko on oikein hienosti animoitu, ja Olli Jantunen tekee loistavan ääniroolin. Liito-orava Julius (mahtava Hannu-Pekka Björkman) sen sijaan laukoo alinomaan vitsejä, joille kelpasi nauraakin kunnolla. Vesa Vierikkokin on loistava Mustan Suden roolissaan.
Entäpä maisemat? Mitäpä on jouluinen lastenelokvua, joka kertoo poroista, ilman hienoja maisemia. Ja maisemathan ovat todella upeita. Lumimyrskyt ulvovat komeasti, eikä jännitystäkään puutu. Loppuratkaisu on hyvä, joskin ennalta-arvattava. Loppukohtaukset olivat hienoja.
