Ja niin oli ennustusten mukaisesti käymän, että kömpelöstä pandasta kasvaisi lohikäärmesoturi. Ensimmäisen elokuvan jälkeen Po oli jo koskematon pyhimys, toisen tiimellyksissä tämän vähäisetkin epävarmuudet pyyhkäistiin siksensä. Kolmannen osan jäljiltä Po saavutti jumaluuden tuhottuaan vihollisensa lohikäärmevoimillaan. Mitä vielä voisi sankari kaivata tai saavuttaa? Ensitöikseen hirtehinen Po ainakin lyö rahoiksi hauskuuttamalla yleisöä taikatempuillaan. Lähitienoon karjut ja muut sikailijat on jo moneen kertaan pantu järjestykseen, joten miksi suotta murehtimaan?
Pon asenteeseen pettyneen Shifun aloitteesta lohikäärmesoturi alkaakin silmäillä itselleen manttelinperijää ja viimein kohota silkasta soturista suureksi mestariksi. Kuis ollakkaan lähitienoon temppeleitä putsailee samoihin aikoihin Zhen-niminen nuori kettu. Kaukaisen maan perukoilta alkaa sieltäkin kuulua kummia, ja kaikenkokoisten nilkkien nitistäjänä nimeä niittäneen Pon pitäisi sauvoineen matkata ottamaan senkkaa velhottaren nenästä. Koska Zhen on kotoisin samoilta seutuvilta, tämä tarjoutuu Pon matkaoppaaksi vastineeksi vapaudestaan. Luottavainen Po suostuu tarjoukseen, joten ei muuta kuin menoks ja silleen.
Kymmenisen minuuttia onkin tässä vaiheessa jo rattoisasti kulunut. Aiemmista osista tuttuja kungfu-mestareita ei neljännessä osassa nähdä tositoimissa lainkaan. DreamWorksilla päätettiin säästää ääninäyttelijöiden palkoista, joten vanhat suosikkihahmot vilahtavat siksi lyhyesti vain lopputekstien taustalla. Neljännen Kung Fu Pandan tuotanto olikin kertoman mukaan melkoista sähläystä, ja monta lopputuotteeseen päätynyttä toimivampi idea tuntuisi hukkuneen matkan varrella. Alkujaan tarinan roiston piti esimerkiksi kidnapata Shifu, ja Po olisi lähtenyt pelastusretkelle. Lopussa Shifu olisi tehnyt sovinnon tuonpuoleiseen palaavan Tai Lungin kanssa, ja yksi ympyrä olisi siten sulkeutunut.
Kung Fu Pandan sitkeimpiä vihollisia ovatkin elokuvan tuotannosta vastaavat tahot. Kuka tahansa tässä tapauksessa nyrkkiään pöytään löikään, katsoi parhaaksi koota mielenkiintoisen draaman sijaan taas yhden valehtelijatarinan. Alkuperäisessä versiossa Kameleontilla ei ollut historiaa, eikä ylimääräistä animaatiota ehditty viime metreillä tuottamaankaan, joten loppuvaiheille tämän motivaatioita selittämään väännettiin infodumppi. Velhottaresta tarkoitettiin käänteistä versiota Posta: saatuaan kungfu-mestareilta hylsyn pienen kokonsa vuoksi tämä kääntyikin rikollisille teille. Tekijät eivät vain näppäryyksissään huomanneet ideansa ristiriitaa Kung Fu Pandan loren kanssa: muistatteko esimerkiksi nyrkinkokoisen heinäsirkkamestarin?
Mielenkiintoisin menetetty mahdollisuus oli mielestäni erään fanin ehdottama idea sovinnosta Pon ja Tai Lungin välillä. Neljännen Kung Fu Pandan lopun kliimaksissa Po joutuu pelastamaan entiset vihollisensa Velhottaren kynsistä. Tai Lung unelmoi koko ikänsä soturiudesta, muttei kyennyt saavuttamaan unelmaansa sisäisen pimeytensä vuoksi. Entä jos Po siis tarjoaisikin lohikäärmesoturin titteliä henkisesti eheytyneelle viholliselleen, ja kaksi alkaisikin tehdä yhteistyötä. Mielestäni vanhojen vihamiesten ystävyys olisikin ollut täydellinen positiviisen nuotin lopetus neljännelle elokuvalle. Sen sijaan lohikäärmesoturiksi valitaankin jo alusta asti täysin itsestään selvä hahmo, jota kohtaan yleisöltä ei löydy vastaavia tunnesiteitä. Kyseinen hahmo on vielä Kameleonttiakin pienempi, joten hups vaan ja silleen.
Kung Fu Panda nelonen onkin katselukokemuksena äärimmäisen turhauttava: audiovisuaalisesti kaikki olennaiset osaset ovat kohdillaan, huumori enimmäkseen toimii, ja viihdyttävää toimintaakin on kylliksi. Mutta se tarina… ilman kunnollista tarinaa silmäkarkista tai kungfu-hötkyilystä ei paljoa iloa ole. Mestari Katzenberg on viisaudessaan ennustanut Kung Fu Pandan saagan jatkuvan ainakin kuudenteen osaan. Lintujen vaihtelevat lentosuunnat, valkoisten hevosten hirnahtelut, taivaankappaleiden asennot tai eläinten maksatkaan eivät ole kyenneet kertomaan mitään varmaa kahden jäljellä olevan osan laadusta. Neljäs Kung Fu Panda ainakin on tähänastisen saagan heikoin.
