Roger Cormanin tuottamat ja latinalaisessa Amerikassa kuvatut miekka ja magia -elokuvat lukeutuvat 80-luvulla jyllänneen barbaaribuumin perusteoksiin. Erityisesti [movie]Deathstalker[/movie]-saagan kaksi ensimmäistä osaa ovat genren keskeisimpiä klassikoita ja erinomaisen viihdyttävää roskafantasiaa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt Jack Hillin (mm. [movie]Foxy Brown[/movie]) viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Sorceress eli kotoisammin Pimeyden ruhtinaat.
Kaksostytöt Mira ja Mara (Leigh ja Lynette Harris) varttuvat syrjäisessä kylässä vapaana kaikista tuhmista ja likaisista ajatuksista. Eräänä päivänä panhuilua soitteleva satyyri tanssahtelee keskeyttämään heidän naku-uintinsa, jolloin neitoset säikähtävät vuohen haarovälissä heilahtelevaa ”astaloa”. Tästä alkaa jännittävä seikkailu, jonka aikana tyttöset (viikingin, anglosaksibarbaarin sekä lentävän leijonan avustuksella) tutustuvat lihan iloihin ja peittoavat pahan valloittajan.
Pohjanmiehistä huolimatta Pimeyden ruhtinaat tapahtuu jonkinlaisessa myyttisessä Intiassa, jonka viidakot ja kivirauniot ovat miellyttävää vaihtelua barbaarielokuvissa usein nähtävään Italian maaseutuun tai Keskilännen puoliaavikkoon. Lajityypille ominainen nuhjuisuus, puitteiden pienuus ja päämäärätön luonnon helmassa haahuilu loistavat poissaoloaan, ja tilalla on värikästä puvustusta, eksoottisia lavasteita sekä yllättävän hienoja erikoistehosteita. Erityisesti kohtaus, jossa sankarikööri ensi kerran saapuu sivistyksen pariin, on onnistunut kollaasi itämaisia kliseitä – dekadentit nautinnot ovat kunniassa, kun varkaalta sahataan kädet haaremineitojen heittäessä vieressä kärrynpyöriä.
Monen muun barbaarielokuvan tavoin Pimeyden ruhtinaat kärsii jonkin verran köykäisen juonen ja mielenkiintoisten tapahtumien puutteen aiheuttamasta tyhjäkäynnistä. Tätä heikkoutta kompensoidaan Miran ja Maran viattomuudesta revityillä härskeillä vitseillä sekä hulvattomalla teloituskohtauksella, jossa seurueen barbaarin karvainen perse tekee tuttavuutta teroitetun seipään kanssa.
Ohjaajaveteraani Hillin alkuperäinen visio oli vakavahenkinen fantasiaseikkailu, mutta Cormanin pihisteltyä rahoissa lopputulos ajautui kuin luonnostaan eksploitaatiouralle. Asiaan epäilemättä vaikuttivat myös pääosaan kiinnitetyt Harrisin siskokset, jotka Playboy-tyttöinä peittelevät näyttelijäntaitojensa puutetta muilla avuilla. Hillin tulkinta barbaariteemasta ei aivan yllä lajin mestaruussarjaan, mutta yhtä kaikki kohottaa tankoa selvästi keskivertoyrittäjää korkeammalle.
