Kuutamolla leffa on jo monessa lehtiarvostelussa ja kolumnissa ehditty nimetä ”suomen bridgetjonesiksi”. Eli virheitä tekevä, inhimillinen ja samaistuttava ns. tavallinen sinkku (Minna Haapkylä) nainen etsii itseään ja rakkautta täysin vääristä paikoista ja sitten luulee sen löytäneensä eteen tulleesta komistuksesta (Peter Franzen) mutta joka sitten ei olekkaan Se Oikea. Niinpä niin. Mutta minä en niin rohkeasti sanoisi että tätä ihan heti alkaisi vertaamaan Bridget Jonesiin. Tottakai samanlaisuuksia on mutta selkeimmän eron tekee kuitenkin se että kyseinen britti vastine on elokuvana huomattavasti kevyempi.
Vaikka ei myöskään Kuutamolla mikään uskomattovan vakava elämänoppitunti elokuva olekkaan siinä käsitellään hyvin vakavia aiheita. Rakkaus ja rakkaudettomuus. Oman paikkansa etsiminen yhteiskunnasta. Yksinäisyys ja sielunkumppanin etsiminen. Ja tietysti seksi. Elokuva on onnistunut joskaan ei mikään mestariteos. Huomattavasti kehittyneenpi kuin ohjaajan edellinen Levottomat jossa niinikään katseltiin kaksi tuntia kun kauniit ihmiset nussii. Kuutamolla on syvällisempi, eheämpi, mietiskelevämpi ja kypsempi. Eli Louhimiehelle taputuksia.
On hienoa nähdä että ohjaaja kehittyy niin henkilöohjaajana että tarinankertojana ajan myötä. On tärkeää että hahmojen kohtalosta oikeasti välittää ja tarinassa on joku mikä kouraisee. Ilman tunnereaktiota ei ole mitään. On vain kaunista pintaa. Jota tietysti leffassa onkin mutta ei liikaa. Eli jos haluaa katsella noin kaksi tuntia viihdyttävää mutta koskettavaa ihmissuhdedraamaa ja vakuuttavia kukkaan puhjenneita suomalaisia näyttelijöitä Kuutamolla leffa on sinulle.
”Rakkaus menee syvälle mutta seksiin tarvitaan vain muutama sentti”
