Jälleen kerran Amerikasta on tullut yksi sotaelokuva, joka jollain tapaa liittyy siihen vanhaan tuttuun Vietnamin sotaan. Vaikka tapahtumat eivät erityisesti liity Vietnamiin, jotain vinkkejä sinne suuntaan kuitenkin on huomattavissa.
Tapahtumat sijoittuvat 70-luvun Amerikkaan. Kansalliskaartin sotilaat ovat viikonlopun harjoittelussa. He saavat tehtäväkseen lähteä tekemään tiedusteluretken Lousianan tiheään metsikköön. Sotilaat ottavat asian huumorin kannalta ja sattuvatpa puolivahingossa varastamaan vihamielisen cujan-heimon kanootit. No nämä cujanit eivät ole mitä tahansa luolamiehiä, vaan heillä on pelit ja vehkeet. Eli tässä tapauksessa pyssyt ja räjähteet. Kun kansalliskaartin miehillä ei ole kuin paukkupanokset ja muutama hassu patruuna, alkaa kiihkeä eloonjäänti kamppailu, jossa päättäväisyydellä, järjellä ja kunnon sisulla selviää.
Heti ensimmäisten katselujen jälkeen tuli mieleen yksi ärsyttävä seikka. Kuinka tämä hyvä juonen alku ollaan saatu pilattua näin täydellisesti. Jos tätä olisi hiottu, kunnostettu ja viimeistelty paremmin, olisi tulostakin luultavasti syntynyt.
Näyttelijäsuoritukset olivat suoraan sanoen surkeita. Kukaan näyttelijä tästä porukasta ei todellakaan osaa esiintyä, saati sitten näytellä. Olo on kuin katsoisi pikkulasten käsikirjoittamaa näytelmää, eli aika tyhjä. Jotkut vetävät selvästi ylinäyttelyn puolelle, jotkut eivät vaivaudu edes näyttelemään.
Käsikirjoitus on epäloogista ja aika onnetonta. Puolessa välissä elokuvaa alkaa jo käsi käydä kaukosäätimen sammutusnappia uhkaavan lähellä. Kuin ihmeen kaupalla allekirjoittanut jaksoi katsoa tämän rainan loppuun. Tätä ei katso edes kaljan kanssa, eikä roskaruoan. Saati sitten vanhan kunnon kossun kanssa.
Kuitenkin kuin ihmeen ja taikuri Luttisen ihmesuolan avulla löysin elokuvasta jotain posiitivista. Toteutus ja visuaalisuus on ihan hyvää. Tässä on semmoinen synkkä kauhumainen tunnelma, jonka ansiosta tämä varmaan tulikin katsottua. Pelkän visuaalisuuden ansiosta tämä pätkä saa yhden pienen tähtösen.
