Melko suurin odotuksin lähdin elokuvateatteriin katsomaan Juan Antonio Bayoman ohjaaman ja kovasti kehutun Orpokodin. Espanjalainen laatu oli hyvin tiedossa taka-ajatuksissa, mutta loppujen lopuksi jouduin pettymään. Orpokoti kun ei eroa edukseen merkittävällä tavalla.
Pääosassa vahvana naishenkilönä on suomalaisillekin ”Serranon perheestä” tuttu Belén Rueda (Laura), joka kylläkin vetää roolinsa alusta loppuun ilman moitteita. Odotetun taka-alalle jää hänen aviomiestään näyttelevä Fernando Cayo. Lapsen roolin pariskunnan poikana vetää Rigen Príncep.
Tarina lähtee käyntiin, kun perhe muuttaa vanhaan ja jo vuosia sitten tyhjentyneeseen orpokotiin, jossa myös Laura oli ollut ennen adoptointiaan. Pian alkaakin tapahtua kummia, kun pariskunnan poika alkaa leikkiä mielikuvitusystävänsä kanssa ja lopulta katoaa mystisesti kesken juhlien.
Orpokoti ei ole pystynyt välttämään muutamia harmittavia kliseitä, mutta juuri niiden avulla tarina ironisesti kuitenkin pysyy jotenkin koossa. Varsinaisen pelottava elokuva ei missään vaiheessa osaa olla, ja säikyttelyainekset kierrätetään uuvuttavalla tavalla kolkutuksin, oven narinoin, ja päähenkilön aavisteluin.
Elokuva on juuri sopivan pituinen, mutta loppupuolisko ei ainakaan allekirjoittaneelle jättänyt huikeaa elämystä. Ennen leffan alkua olin jopa varma, että tulisin antamaan Orpokodille vähintään neljä tähteä, mutta totuuden nimissä sille ei voi myöntää edes kolmea. Paljolti samankaltaisia aineksia kierrätettiin Amenábarin ”The Othersissa”, jolle Orpokoti ei pärjää.
