Léon (Jean Reno): lukutaidoton ja nopealikkeinen palkkamurhaaja, joka ottaa 12-vuotiaan Mathildan suojatikseen, kun tämän perhe murhataan.Mathilda (Natalie Portman): 12-vuotias tyttö, joka elää perheensä kanssa (kunnes heidät murhataan), jonka jäsenet ovat enemmän tai vähemmän sikoja, paitsi 4-vuotias pikkuveli.Stansfield (Gary Oldaman): korruptoitunut ja huumeisiin koukkun jäänyt huumepoliisi, joka porukoineen murhaa Mathildan perheen.Tony (Danny Aiello): järjestää Léonille hommia ja pitää tämän rahoja, koska pankkeja ryöstetään, mutta kukaan ei ryöstä Tonya.
Lähtökohdat Léonissa ovat hyvät ja omaperäiset; palkkamurhaaja ottaa pikkutytön siipiensä suojaan ja alkaa opettamaan tyttöä tappohomiin. Heille kehkeytyy romanssi. Luc Bessonin tarkoitus oli kertoa palkkamurhaajan ja pikkutytön rakkaudesta, mutta minusta koko asia on jotenkin sopimaton ja täyttää pedofilian tunnukset. Turhaa räiskintääkin piti sotkea mukaan, mikä tietenkin alentaa arvosanaa. Ja miksi Mathilda pukeutuu lyhyisiin shortseihin ja piukkaan hihattomaan paitaan? Isot likaiset miehet varmaan pitävät tästä seikasta, mutta tälläinen normaalisti suuntautunut ihminen voi vain ihmetellä, että onko Besson pedofiili.
Suurimmat valitukset tulevat juuri pedofilialta haiskahtavasta matskusta, turhasta räiskinnästä ja ylimääräisestä pullistelusta. Mutta pakkohan jotain hyvääkin on löytyä. Ja kyllähän sitäkin löytyy. Nimittäin näyttelypuolesta. Jean Reno ja Danny Aiello vetävät hyvät roolit, mutta suurimmat kehumiset menevät Gary Oldmanille. Oldmanin suoritus on eräs elokuvahistorian kovimmista ja samalla vastenmielisimmistä rooleista. Leffa nosti Oldmanin takaisin omien suosikkinäyttelijöitteni joukkoon.
Léonissa eniten sapettaa se, että hyvä lähtökohta, josta olisi voinut kehkeytyä vaikka millainen rikosdraama, saatiin jotenkin sössittyä ja tulokseksi tuli (kuitenkin) keskivertoa parempi toimintaleffa. En ole mikään toimintafani, joten en myöskään suuremmin pidä turhanpäiväisestä konekivääreillä ja uzeilla räiskimisestä, eli näin ollen suuri osa elokuvasta ei kolahtanut minuun niin kovaa kuin odotin. Jos uzien ja konekiväärien tilalla olisi käytetty vaikka ysimillistä, olisin leffasta todennäköisesti enemmän pitänyt. Isot aseet kun sopivat vain Iso-Arskan käteen.
Draamapuoli vedetään Léonissa turhan latteaksi, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että toiminnan ja räiskinnän määrää lisätään. Jännitystäkin saatiin vähän mukaan, mutta ei tarpeeksi. Dialogi on sentään hyvää, mutta valitettavasti pisteitä ei heru pelkän dialogin takia.
Ei nämä em. seikat Léonista huonoa elokuvaa tee, mutta ei ne sitä ainakaan paranna. Hyvä leffahan Léon on, mutta rankasti yliarvostettu. Director’s Cut-versio pitäisi varmaan jostakin bongata.
Lukuunottamatta pedofiilian omaisia asetelimia ja turhaa räiskintää, Léon on hyvä elokuva. Mutta loppujen lopuksi ei niin erikoinen. Oldmanin roolista tulee puolikas boonspiste.
”I like these calm little moments before the storm. It reminds me of Beethoven.”
nimimerkki: The Wolf
