Minun oli pakko kirjoittaa tämä arvostelu, sillä jotkut ovat jo alkaneet verrata ohjaaja Christopher Nolania Stanley Kubrickiin. Haluaisin osoittaa, että hän on melko kaukana siitä.
Allekirjoittanut on pitänyt suuresti Nolanin Bättissarjan aiemmista osista. Batman Begins oli vielä melko geneerinen kesäelokuva, mutta toi kuitenkin mukanaan raikkaita tuulahduksia ja uuden näkökulman lepakkomiehen seikkailuihin. Jatko-osa Yön ritari oli entistäkin tuoreempi, hyvin näytelty, visuaalisesti hieno ja välillä jopa hämmästyttävä elokuva, joka suurimmalta osalta ansaitsi suuren hypetyksensä ja ylilyövän korokkeelle noston.
Ja sitten tuli tämä. Nyt jo epäilemättä Nolanin edessä kiemurteleva studio on antanut ohjaajalle entistäkin enemmän vapautta tehdä rakastetulle sarjakuvahahmolle mitä lystää. Ongelmana on vain se, että vietyään sarjakuvaelokuvan uusiin ulottuvuuksiin Nolan on ilmiselvästi lakannut välittämästä työstään sarjakuvaelokuvien parissa. Yön ritarin paluu on nimittäin kaukana aiempien osien tasosta eikä todellakaan ole ansainnut puoliakaan saamastaan ylistyksestä.
Kun Yön ritari korjaili selvästi Batman Beginsin virheitä (esim. sekavat ja huonot taistelukohtaukset), on Yön ritarin paluussa menty roimasti taaksepäin. Kaikki on huonompaa kuin aiemmissa osissa. Nolanin veljesten ylipitkä käsikirjoitus on täynnä harvinaisen suuria juoniaukkoja, typeryyksiä ja vanhan toistoa.
Pahisten suunnitelma on sama kuin ensimmäisessä elokuvassa, paitsi että tällä kertaa siinä on entistä vähemmän järkeä. Tässäkin kohtaa on menty roimasti takapakkia; hienosta Jokeri-hahmosta takaisin Beginsin järjettömiin terroristeihin.
Käsikirjoitus tuntuu muutenkin olevan elokuvan suurin ongelma. Sehän on jo aiemmin huomattu, ettei Nolan osaa kirjoittaa dialogia tai uskottavia hahmoja:
kaikki puhe jota tulee ulos näiden epäinhimillisten olentojen suusta on silkkaa juonen selitystä, ekspositiota. Tämä on tullut esille kaikissa isoissa Nolanin elokuvissa, paitsi Beginsissä. Tämä johtuukin siitä, että suurin vastuu kirjoittamisesta oli tällöin annettu David S. Goyerille. Inception, Yön ritari ja Yön ritarin paluu aliarvioivat katsojiaan suuresti tuoden teemojaan tyrkyllä esille hyvin epähienostuneella tavalla. Tämä kertoo tekijöiden kyvyttömyydestä kertoa kuvilla ja näyttelijöiden ilmeillä tai reaktioilla mitään. Ja silloin kun hahmot eivät selitä tapahtumia, he laukovat todella vaivaannuttavia one-linereita.
Näyttelijänsuorituksetkin ovat huonontuneet paljon. Tämä ei ole kuitenkaan täysin heidän syynsä. Elokuvaan on koottu erittäin komea kaarti näyttelijöitä. Bale, Caine, Freeman, Hathaway ja Gordon-Levitt ovat kaikki todistaneet olevansa osaavia, mutta tässä elokuvassa he ovat harvinaisen mitäänsanomattomia. Syynä lienee esitettävien hahmojen persoonattomuus joka vaivasi myös Inceptionia. Suurimman osan elokuvan ylipitkästä kestosta en välittänyt pätkän vertaa siitä, miten hahmoille käy.
Onneksi Batman on kuitenkin vuosikymmenien aikana saavuttanut sellaisen paikan ihmisten sydämissä, ettei kukaan voi sitä täysin pilata. Niinpä elokuvassa saadaankin aikaan noin kaksi koskettavaa hetkeä.
En ole varma kuka on vastuussa Balen äänestä, mutta katsoin kaikki sarjan elokuvat aivan vähän aikaa sitten, ja huomasin että ääni on muuttunut erittäin paljon melko järkevästä naurettavaan.
Elokuvan vahvin suoritus tulee Tom Hardyltä, joka esittää realismikäsittelyn saanutta Banea. Tämä Darth Vaderin tapaan puhuva pahantekijä saadaan vaikuttamaan hyvin uhkaavalta.
Minusta tuntui ainakin petetyltä, kun elokuvassa pelataan (hieman tehostetun) realismin ehdoilla, mutta lopulta turvataan kuitenkin tavallisten Hollywood-toimintapläjäysten logiikkaan. Silti yleisö saa kuitenkin realismin vuoksi vesitetyt versiot alkuperäisistä sarjakuvahahmoista ja tavallisista kesäelokuvien spektaakkelimaisista toimintakohtauksista.
Kaiken tämän jälkeen en voi kuitenkaan sanoa, että Yön ritarin paluu olisi varsinaisesti aivan huono elokuva. Se onnistuu viihdyttämään suurimmaksi osaksi, vaikka kelloon tuleekin katsahtaneeksi parikin kertaa.
Sen suurin virhe on kuitenkin se, että se ei muistuta esikuvaansa, eli sarjakuvaa. Päähenkilön seurassa vietetään yhteensä noin kolmasosa elokuvan kestosta, ja vaikka mukaan onkin ympätty piirteitä tutuista sarjakuvatarinoista, tämä elokuva ei juurikaan tunnu Batmanilta missään vaiheessa.
