Axel Blackmar (Johnny Depp) nauttii työstään kalastusviraston leivissä New Yorkin satamassa, mutta haaveissaan hän mielummin olisi eskimo ja asuisi Alaskassa. Juovuspäissään Axel ajautuu ystävänsä, näyttelijän urasta haaveilevan, Paul Legerin (Vincent Gallo) raahaamana ei-toivotulle matkalle Arizonaan, jossa Axelin Cadillaceja myyvä Leo-setä (Jerry Lewis) on menossa naimisiin. Autot ovat Leolle kaikki kaikessa. Hän haaveilee niin suuresta vuoresta Cadillaceja, että niiden avulla voi kavuta kuuhun. Leo tahtoo myös, että Axel jatkaisi hänen työtään Cadillac-kauppiaana hänen jälkeensä. Vastahakoisesti setäänsä miellyttääkseen Axel suostuu jäämään ja yrittämään siipiään Cadillac-kauppiaana. Eräänä päivänä autokaupoille marssii Elaine Stalker (Faye Dunaway) yhdessä tytärpuolensa Grace Stalkerin (Lili Taylor) kanssa. Elaine on hieman omalaatuinen leskiruova, joka unelmoi lentämisestä. Viha-rakkaussuhteessa äitipuoleensa oleva Grace taas toivoo kuolevansa ja syntyvänsä uudelleen kilpikonnaksi. Axel rakastuu tulisesti heti ensisilmäyksellä Elaineen ja näin näiden ihmisten elämät nivoutuvat yhteen varsinaiseksi haaveiden ja tunteiden sekamelskaksi.
Emir Kusturican ohjaama Arizona Dream voitti Berliinin kansainvälisillä filmifestivaaleilla hopeisen karhun ja Varsovan kansainvälisillä filmifestivaaleilla yleisöpalkinnon, joten kyseessä on erittäin hyvä elokuva, vai mitä? Hyvästä en mene vannomaan, sillä katsoessani elokuvaa mieleeni nousi varsin toinen adjektiivi: outo. Tämä elokuva ei todellakaan ole mitään massamyyntitavaraa. Kun tarina etenee, eteen tulee hyvin omituisia ja korkealentoisia kohtauksia. Kun tähän vielä lisätään omituisia elämänviisauksia, kaltaiseni selkeämmin ymmärrettävien elokuvien ystävä saadaan hämmennyksiin. Onneksi elokuvan juonta pystyy kuitenkin seuraamaan, vaikka ei kaikkea symboliikkaa ymmärtäisikään.
Kaiken tämän elokuvan aiheuttaman hämmennyksen lisäksi, filmi on tylsähkön puoleinen. Välissä vauhtia on kuin vanhainkodissa, ja tapahtumat tuntuvat junnaavan paikallaan. Tuntuu, että kohtaukset on venytetty äärimmilleen ilman perusteellista syytä. Yli kaksi tuntisena tämä elokuva on yksinkertaisesti liian pitkä, ja mielenkiinto katoaa reippaasti ennen loppua.
Teknisesti Arizona Dream ei onnistu mielestäni kovinkaan hyvin. Kameratyöskentely on kehnoa, ja muutamassa kohtaa leikkaus tuottaa hieman epäloogisuutta. Elokuvaan valitut musiikkikappaleet ovat itsessään hyviä, mutta mielestäni ne on ajoitettu alkamaan aivan väärin ja välissä tuntuu, että kappale ja tapahtumat eivät kulje käsikädessä ja näin tuottavat yhdessä ristiriitaisen kohtauksen.
Elokuvaa ei jaksaisi katsoa ellei loistava näyttelijäkaarti pelastaisi elokuvaa totaalliselta epäonnistumiselta. Kaikki keskeiset näyttelijät vetävät enemmän tai vähemmän oudot roolinsa ammattitaidolla. Nuori Depp hoitaa leiviskänsä yhtä hyvin kuin muutkin, hän ei saa hahmoansa loistamaan kuten muissa elokuvissansa, mutta ei petäkään, joten keskivertosuoritus.
Näyttelijöistä ehdoton helmi on Vincent Gallo, joka näyttelee mielellään elokuvareploja laukovaa, röyhkeää ja narsistista Paul Legeriä. Gallo onnistuu työssään täydellisesti, ja ärsyttävästä Paulista kuoriutuukin elokuvan edetessä varsin sympaattinen ja jopa surkea hahmo.
Kaiken kaikkiaan Arizona Dreamista jää outo ja hämmentävä mielikuva. Elokuvassa tapahtuu paljon outoja tapahtumia, joiden merkitys jäi minulta ymmärtämättä, vaikka olen katsellut filmin jo pari kertaa. Ei Arizona Dream huono ole, muttei taas kovin hyväkään. Paikoin tylsän elokuvan pelastaa näyttelijöiden loistavat roolisuoritukset. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat nähdä jotain muutakin kuin ¨Hollywood hömppää¨ sekä niille, jotka pitävät haasteellisista filmeistä.
nimimerkki: John Christopher Depp II
