Varjoja paratiisissa on ensimmäinen Kaurismäki elokuva, josta olen aidosti pitänyt. Nikander oli minulle tuttu jo elokuvasta Rikos ja rangaistus, mutta siinä tämä Pellonpään esittämä hahmo oli kettumaisen juonikas, kun taas tässä elokuvassa Nikander on alhaisesta yhteiskunta-asemastaan huolimatta ylpeä ja suoraselkäinen mies. En muuten edelleenkään tiedä onko näillä kahdella Nikanderilla muuta yhteistä kuin esittäjänsä.
Nikander (Pellonpää) on hommissa roskakuskina ja hänen parinaan astioita tyhjentelee Esko Nikkarin näyttelemä hahmo, joka uneksii omasta jätehuoltoyrityksestä. Hänellä onkin jo valmiina iskevä slogan uuden yrityksen varalle, kun noutaja tulee sydänkohtauksen muodossa. Nikander menettää ystävänsä ja tyhjyys tulee häntä askeleen lähemmäksi. Uusi työpari Melartin (Kuosmanen) paikkaa tuota tyhjyydentunnetta joviaalilla olemuksellaan. Samalla kuvioihin tulee myös hiljainen kassaneiti Ilona (Outinen), jonka läheisyys saa Nikanderin elämän jopa nousukiitoon. Nikander kokee Ilonansa kanssa onnen hetkiä, mutta joka nurkan takana hänen onneaan vaanii aina uusi tragedia. Nikander kuuluu selvästi siihen samaan ihmissukuun kuin Job, joiden koettelemuksilla ei näytä olevan mitään määrää.
Varjoja paratiisissa kuuluu ns. työläiselokuvatrilogiaan yhdessä Arielin ja Tulitikkutehtaantytön kanssa. Itse pidän tätä ja Arielia parhaimpina, kun taas Tulitikkutehtaantyttö on jo liian minimalistinen kerronnaltaan. Ariel on ehkä näistä humoristisin, kun taas Varjoja paratiisissa lienee lähimpänä sitä kaikkein elämän makuisinta elämää. Pienet yksityiskohdat kuten esimerkiksi vaaleanpunaiset valintatalon liiketunnukset tuovat elokuvaan reilusti realismia. Todellisuus onkin tässä ehkä lähempänä kuin missään muussa Kaurismäki-elokuvassa, joissa yleensä käytetään enemmän tietynlaista selittämätöntä nostalgista värinää. Näyttelijätyö on kauttaaltaan laadukasta ja Kaurismäelle ominaisesti vähäeleisyyteen pyrkivää. Silti hahmot on äärettömän tarkasti piirretty. Kaurismäki pystyykin aistimaan ihmisissä asuvat toiveiden ja tyhjyyden tunteet harvinaisen tarkkanäköisesti.
Tupakansavuiset keskikaljakuppilat tulevat tiukentuvan lainsäädännön ja terveysintoilun vuoksi häviämään pian kokonaan. Samalla häviää osa perinteistä työläisten viikonlopunviettokulttuuria. Kaipuu tupakansavuun kuitenkin jää. Tämä menetetty perintö on onneksi tallennettu Kaurismäen keloille, joilta tullaan vielä tulevaisuudessa tiheästi tutkimaan kansakuntamme menetettyä identiteettiä ja elämäntapaa.
nimimerkki: mauge
