Loistava ohjaaja Luc Besson on viime aikoina keskittynyt pääasiassa käsikirjoituksien kirjoittamiseen. Ukon käsikirjoittamat leffat ovat olleet aikamoista väkivaltaroskaa, jotka kriitikot ovat haukkuneet lyttyyn. 2000-luvulle siirtyessä Bessonin käsikirjoitukset ovat olleet varsin huonoja. Mm. Taxit, Purppuravirrat 2 – Ilmestyskirjan enkelit ja Kiss of the Dragon kuuluvat Bessonin epäonnistumisien listaan. Sellaiset klassikot kuin Leon, Tyttö nimeltä Nikita ja Suuri Sininen tuntuvat kaukaisilta muistoilta. Bessonin kirjoittama Danny the Dog ei ole kuitenkaan mikään huono leffa.
Bart-setä (Hoskins) on ilkeä gangsteri, joka on velkojen perimiseen keksinyt oivan keinon. Hän on kasvattanut Danny-nimisen miehen (Jet Li) koiran lailla. Hiljainen ja oudolta vaikuttava pantaa kaulassaan pitävä Danny on kiltti kuin mikä, mutta kun Bart ottaa kaulapannan pois, niin Dannysta muuttuu tappokone, joka hakkaa velalliset henkihievereihin. Eräänä päivänä Danny joutuu eroon ilkeästä isännästään ja pääsee asumaan Morgan Freemanin tulkitseman sokean pianonvirittäjän Samin ja hänen kasvattityttärensä luokse. Vanha omistaja pääsee Dannyn jäljille, mutta Danny ei enää haluaa tappaa.
Synkkä ulkokuori ja näyttävät väkivaltakohtaukset kätkevät sisälleen kuitenkin surullisen tarinan kaltoin kohdellusta miehestä, jolta on riistetty kaikki. Olen aina pitänyt Jet Litä huumorittomana sekä huonompana versiona Jackie Chanista, mutta tässä Li on loistava. Hän tekee yhden uransa parhaimmista roolisuorituksista Dannysta, joka saa heti katsojan sympatiat puolellensa. Danny nukkuu teljettynä häkissä, kukaan ei pidä häntä ihmisenä, elämän ainoa tarkoitus on toimia tappavana orjana.
Vaikka Li onkin mainio, niin eivät sivuosissa olevat konkarit jää yhtään hänen varjoonsa. Morgan Freeman on jälleen kerran vanha viisas mies, mutta mikäs siinä kun jätkä kerran hoitaa tällaiset roolit kunnialla. Ilman Freemanin lämmintä olemusta elokuva voisi ollakin liian rankkaa katsottavaa. Huumorimiehenä pitäväni Bob Hoskins varastaa kuitenkin show’n iljettävänä Bartina. On taitoa olla näin iljettävä uskottavasti ja Hoskins hoitaa homman täysillä kotiin. Pisteitä heruu sinne suuntaan.
Danny the Dog sisältää näyttävää toimintatykitystä sekoitettuna koskettavaan draamaan. Vaikka leffa onkin lievästi sentimentaalinen elokuvaa keskellä olevan suvantovaiheessa, niin ei se kuitenkaan menoa heikennä. Louis Leterrier ei ole mikään taitamaton ohjaaja, kun kerran on saanut näin toimivan kokonaisuuden. Vaikka Danny the Dog ei olekaan mikään täydellinen, niin ei siitä silti paljon mitään pahaa sanottavaa löydy. Yleensä ei älyttömän väkivaltaiset toimintapakkaukset uppoa, mutta tästä löytyy sitä jotain.
