Stephenie Meyerin palkituista romaaneista teinityttöjen palvotuksi leffabuumiksi noussut Twilight saga on saanut toisen osansa New Moon -nimisen romantiikkafantasian muodossa. Kiinnostuin elokuvan juonesta jo ennen ensimmäisen elokuvan ilmestymistä ja asetelma vampyyripojan ja kauniin neidon pyyteettömästä rakkaustarinasta tuntui toimivalta skenaariolta, mutta ainakin ensimmäisen elokuvan perusteella koko aiheen kauneus oli tuhottu jo alkuunsa ja tyydytty tekemään harrypotter-tyylinen toimintadraama suoraan teini-ikäisille kohdistettuna. Myös New Moon tyytyy varman päälle pelaamiseen, vaikka ohjaajan pallille on uutena kaverina hommattu Chris Weitz.
Jakaisin elokuvan kolmeen osaan: surkeaan alkuun, positiiviseen keskiosaan ja sekavaan loppuun. Kaikesta hohtaa, miten elokuvaan on pyritty änkeämään aivan liikaa tavaraa ja ilmeisesti kirjan tapahtumia pyritään noudattamaan kuin kirjoitettua lakia. Ensimmäisten kymmenminuuttisten aikana olin jo valmis luovuttamaan, kun homma näyttää olevan samaa sielutonta sontaa kuin edeltäjänsäkin. Kömpelösti näyttelevä ja jostain kumman syystä murrosiän taitteessa kamppailevien tyttöjen ihannoima Robert Pattinson vaeltaa edelleen näyttelijänlahjattomuudellaan läpipääsemättömässä sumussa Edwardin roolissa, ja nyt myös yksi-ilmeisyydestään pahasti kärsivä Kristen Stewartin tönkköys alkaa ärsyttämään pahemman kerran. Kaksikon alkupuolella yhdessä vetämät kohtaukset vaikuttavat suorastaan väkinäisiltä ja tunteettomilta. Näyttelijäkaartiin kaivattua ryhtiä ja tunnetta tuo kuitenkin Jacob the ihmissutta näyttelevä Taylor Lautner, joka on ainakin kahden em. rinnalla melkoinen tunnenäyttelijä. Keskiosuudessa tarina ja yksi suhde alkaa oikeasti kasvamaan ja tuo koko leffaan syvyyttä, mutta tämäkään ei kestä ikuisuutta, sillä loppu on hyvin hätäisesti rakennettu ja vie nopeasti jalat alta kaikelta positiivisuuteen viittaavalta.
Ehkäpä alunperin epäonnistuneet näyttelijävalinnat lahtaavat elokuvan mahdollisuudet heti kättelyssä, mutta muutenkin New Moon vaikuttaa hieman kiireisellä aikataululla tehdyltä ja suoraan sanottuna juosten kustulta. Houkutus oli maailmalla sellainen myyntimenestys, ettei jatko-osa saanut myöhästyä markkinoilta paljoa, eli täytyi takoa silloin kuin rauta on kuumaa. Nuorison pää kun pyörii nopeampaan tahtiin kuin Citymarketin pyöröovet pahimman jouluruuhkan aikaan.
Chris Weitz hoitaa mielestäni hommansa paremmin kuin edeltäjänsä Catherine Hardwicke ja tuo ryhtiä kokonaisuuteen. Muunmuassa American Pie -leffan ohjannut tyyppi ei kuitenkaan saa kuljetettua eteenpäin vauhdilla pomppivaa tarinaa sopivan soljuvasti. Lopusta tulee hieman hätäinen ja meikäläisen silmille pomppi yhtäkkiä sellaisia asioita, teemoja ja hahmoja, että onkohan tämä enää edes sama leffa?! Nooh, kärryille takaisin ponnistettuani huomaan elokuvassa käsiteltävän hienoja kysymyksiä, kuten rakkauden tähden elämäntyylin täydellistä muuttamista ja kaiken tähänmennessä rakennetun hyvästelemistä, mutta millä tyylillä tämä kaikki tehdään? Todella epäonnistuneesti, ajattelemattomasti ja huolimattomasti. Ei kiinnostanut pätkääkään mihin vaihtoehtoon kukin päätyy ja millä perustein. Jossakin mentiin metsään ja pahasti. Alkuperäistarinalle jälleen plussaa, leffalle miinusta.
Kokonaisuuden rosoisuudesta huolimatta Twilight – New Moon onnistuu olemaan jossain määrin viihdyttävä, ja ainakin se on erikoistehosteiltaan laadukkaasti rakennettu tekele. Liika orjallisuus alkuperäisteosta, eli kokopitkää romaania kohtaan, on myös tämänkin elokuvan kompastuskivi. Edelleenkään en ole kirjaa lukenut, mutta tällaisen käsitykseen olen päätynyt, lukukokemuksen omaavien kanssa juteltuani. Eihän tätä elokuvaharrastajalle voi suositella, mutta hömppäviihteestä silloin tällöin nauttivalle nuorelle naishenkilölle hyvinkin.
