Uskokaa tai älkää, Aardmanilta on viimeisen parin vuoden aikana nimittäin tulla pullahtanut ulos muutakin kuin [movie]Late Lammas – elokuva[/movie] jatko-osineen. Jostain syystä tämä studion ykköstykki ja hidalgo Nick Parkin siipien suojissa tuotettu luolamieskomedia ei vain oikein osunut aikaa hermoon, ja jäikin varmaan ainakin osin siksi kansainväliselläkin tasolla jonkinasteiseksi lippukassapommiksi. Epäileville voinee kuitenkin jo tässä vaiheessa sanoa, ettei kyseessä ole tekijöidensä keskimääräistä tuotantoa heikompaa laatua ollenkaan, mutta kehnolle menestyksellekin on kait olemassa harmillisesti ihan ymmärrettävät syynsä.
Jos nimi ja juliste ei vielä tuota paljasta, niin kyseessä on kuvitteelliseen esihistoriaan sijoittuva komedia brittiläisestä luolamiesklaanista, joka kohtaa pahan pronssikautisen klaanin eeppiseksi tarkoitetussa jalkapallo-ottelussa. Nick Park on toisin sanoen ohjannut animoidun urheilurainan, joka silkan parodian sijaan suistuu pahimmillaan kaikkien genren kulahtaneimpien kliseiden sekametelisoppaan heti tarinan astuttua varsinaisen jalkapallon saralle. Tiedätte kyllä kuvion: altavastaaja haastaa voittamattoman mestarin, vaikeuksien kautta voittoon, training montage, etc… tässä on oikeasti kaikki tuo ja enemmän.
Jos nyt kuitenkin unohdetaan loppupään pienoinen pässähdys ja keskityttäisiin niihin Parkin elokuvan positiivisempiin puoliin, joita kyllä sitten onneksi piisaakin. Hahmodesign esimerkiksi on mitä perinteisintä Parkia, ja tuo elävästi mieleen Wallacen ja Gromitin pelkästään hyvällä tavalla. Park tiimeineen ei onneksi häpeile yhtään esittää vaivalla taikomiensa muovailuvahahahmojen ja näiden asuttaman komean maailman käsityömäisyyttä ja pieniä eläviä yksityiskohtia, jotka jo yksistään tuovat tällaiseen stop motion -huvitteluun enemmän aitoa ajatonta fiilistä kuin mitä useimmissa CGI-painotteisissa megaluokan animaatioissa tuppaa useimmiten olemaan. Kummallakin saralla tässä on selvästi nostettu rimaa aivan uusille kunnianhimoisille lukemille verrattuna useimpiin tämän lajin teoksiin yleensä.
Oikeasti juonikin toimii ainakin loppua kohden varsin hyvin, tai sitten kyse on vain värikkäästä hahmokatraasta ja taatun veikeästä ja loputtoman värikkäästä brittihuumorista, jollaista vain Aardman osaa parhaimmillaan viljellä. Heti alussa esimerkiksi meno on ironisesti kuin suoraan jostain kreationistien luomismuseosta, ja luolamiesleffojen perinteitä kunnioittaen tulivuorikin purkautuu ensimmäisissä kuvissa ilman mitään järkevää syytä. Suuri osa vitseistä pyörii noin yleisesti slapstickin ja erilaisten sanaleikkien ympärillä, joten jos tästä haluaa täyden ilon irti, kannattaa katsoa alkuperäiskielinen versio sellaisenaan ilman turhia käännöksiä. Yhtenä pakollisena gagina magister Nick Park itse kuullaan tässä näyttelemässä päähenkilön lemmikkivillisikaa!
Luolamies on toisin sanoen erittäin viihdyttävä ja hauska brittihupailu, joka ansaitsisi omasta mielestäni huomattavasti nykyistä enemmän rakkautta kaikenlaisista pienistä ja suurista vioistaankin huolimatta. Vielä tämänkään jälkeen ei Aardman ole kyennyt luomaan maailmaan ensimmäistäkään oikeasti huonoa elokuvaa. Joka muuta väittää, tehköön itse paremman tai vaietkoon iäksi.
