Tutustuin tähän brittibändiin vasta jokunen kuukausi sitten. Taisin lukea jostain uusimman Subsuface-levyn (2004) arvostelun. Ainakin kyseinen kirjoittaja piti kovasti levystä, jopa täysien pojojen arvoisesti, joten olihan se pakko tutustua bändiin. Musiikkityyliltään bändi on juuri sitä mitä uusilta tuttavuuksilta haluaa, eli progressiivista meininkiä, ei mitään perusbiisisejä tyyliin A, B, C ja kertsi tulee… On kunnioitettava homma että Thresholdilla on selkeästi oma soundi. Bändi yhdistelee mukavasti tyylejä. Kuunnellessa välillä mieleen juolahtavat vanhan koulukunnan progepumput kuten Yes ja Rush. Välillä bändi heittää selkeän metallivaihteen silmään ja soittokikkaakin löytyy.
Ensimmäinen bändiltä kuulemani tuotos oli 2002 julkaistu levy Critical Mass. Tämä Hollannissa 2003 kesällä noin Tavastian kokoisessa klubissa taltioitu konsertti pohjautuu juuri Critical Mass:n jälkeiseen aikaan, kuten Critical Energy -nimestäkin voi päätellä. Konsertti on ensimmäinen bändin livetaltiointi ja samalla 10-vuotis juhlavuosijulkaisu. Bändi pläjäyttää kehiin parhaat palat koko historiansa ajalta, joten ihan kiva kokonaisuus on kyseessä. Miehistönvaihdoiltakaan bändi ei ole voinut välttyä. Laulajan ja rumpalin pallilla on ollut historian saatossa muutamia ukkoja. Basistikin vaihtui käsittääkseni aika lähellä tätä konserttia. Kokoonpano toimii ja musaa on ilo kuunnella.
Jännää nähdä tämän tyyppisen bändin livetaltiointi. En edes tiennyt miltä tyypit näyttävät, tiesin vain miltä he kuullostavat. Mitään varsinaisia odotuksia ei livetaltioinnilta ollut, vain silkkaa uteliaisuutta. Aktin nähtyäni voi todeta, että kyseessä on selkeästi “vain” bändi, joka nauttii musisoinnista ja antaa soiton puhua puolestaan. Thresholdin konserttia katsoessa tuntuu että naapurin äijät pistää melkosta meininkiä, suurta rock-tähteyttä tai sen tavoittelua ei ole pahemmin aistittavissa. Hyvä niin, se sopii jotenkin tähän kuvioon. Laulaja Macilla lentää huumori välispiikeissä ja hän onkin bändin karismaattisin hahmo kuten asiaan kuuluu. Myöskään ei voi olla huomaamatta että kitaristi Karl Groom on bändin sielu. Kaikki kunnia myös muille hepuille, jokainen soittoniekka on paikkansa ansainnut. Bändiä ei voi selittää, se pitää kuulla, koska mitään visuaalista spektaakkelia ei tosiaankaan ole kehissä. Vain mahtavat biisit ja todella upea soundi.
Extroissa nähdään kolme biisiä bändin ensimmäiseltä jenkkilän vierailulta. Äänet on tallennettu kameran mikillä. Kyseessä on ihan puhdasta lisäsälää levyllä. Mukana on myös 15 minuutin verran bändin jäsenten haastatteluja sun muuta kotikutoista meininkiä. Ne menevät hyvänä lisänä loistavalle konsertille.
Biisit:
Phenomenon, Oceanbound, Choices, Angels, Falling Away, Virtual Isolation, Innocent, Long Way Home, Fragmentation, Clear, Life Flow, Narcissus, Sunseeker, The Latent Gene, Light And Space, Sunrise On Mars, Paradox, Sanity’s End
