Uusiseelantilainen Peter Jackson on mies, joka on onnekkaasti saanut tilaisuuden täyttää unelmiaan – ja vieläpä suurella menestyksellä. Ensin hän ohjasi Sormusten herra –trilogian ja sitten hän tarttui seuraavaan pitkän ajan haaveeseensa, eli King Kongin uudelleenfilmatisointiin. Tuloksena onkin jacksonmainen megaelokuva, joka päällisin puolin on hienoa katseltavaa.
Erikoistehosteista ja näyttävyyden pursuavuudesta ei King Kongissa ole puutetta. Esimerkiksi Kongin ja dinosauruksen välinen tappelu näyttää uskomattoman hyvältä, ja missä muussa elokuvassa jättiläisapina ja jättiläislisko ottaisivat yhteen niin että tanner tömisee ja vuoret halkeilevat? Juonihan on varmasti kaikille ainakin jotenkin tuttu. Filmausryhmä lähtee merelle ja he ajautuvat yksinäiselle saarelle kauas sivistyksestä. Sieltä sitten monen vaarallisen tilanteen jälkeen itse jättiläisapinakin saadaan mukaan New Yorkiin kaiken kansan ihmeteltäväksi.
Tarina jakautuu selvästi kahteen eri osaan, jossa ensin alun valmistelut käydään New Yorkissa ja varsinainen seikkailu saarella. Loppuosio, jossa Kong riehuu Manhattanin kaduilla ja kiipeää Empire State Buildingiin, onkin vain vääjäämättömän lopun odottelua. Visuaalisesti kaunista kylläkin.
Näyttelijäsuoritukset ovat ihan kelpoja, mutta mitään suurta ja erityisen kehuttavaa ei löydä. Vaaleatukkaisen naisen rooliin Naomi Watts sopii ihan hyvin ja Jack Black on omiaan ahneena elokuvaohjaajana. Lisäksi Jackson sai houkuteltua mukaan Adrien Brodyn ja Thomas Kretschmannin, mikä nostaa näyttelijäkaartin todella nimekkääksi.
Mielenkiintoisin yksityiskohta vuoden 2005 King Kongissa lienee se, että apinaa ”näyttelee” Andy ”Klonkku” Serkis. Muutamista epätasaisuuksistaan ja lievästä ylipituudestaan huolimatta King Kong on hyvä elokuva, joka kestää helposti monen katselukerran.
