Moulin Rouge!-miehen näpsäkkä kilpatanssisatu.

28.12.2004 23:28

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:Strictly Ballroom
Valmistusvuosi:1992
Pituus:94 min

Eräs tuttavani harrasti kilpatanssia. Kunnioitettava harrastus, kuten tanssi yleensäkin. Tässä elokuvassa sitä sorttia riittää, mutta ei kuitenkaan muun kustannuksella. Tanssijaäidin (Thomson) poika, Scott Hastings (Mercurio), on maminsa iloksi oikea askeltaituri. Poika ja hänen parinsa Liz (Carides) ovat menossa kohti alan huippua, kun Scott erään kerran innostuu improvisoimaan esitykseensä uusia kuvioita. Kilpatanssin kireät säännöt eivät moista hyväksy. Tanssijakerma alkaa karsastaa Scottia ja Liz ottaa hatkat. Taitaa olla ura tuhoon tuomittu?

Tämä ei ole Moulin Rouge!, eikä Romeo + Julia. Mutta Baz Luhrmannin tyyliä kuitenkin ja vankasti, vaikka kyseessä onkin vasta miehen esikoisleffa. Tuttua yliampuvaa komiikkaa, yltiöromanttisuutta, moton painotusta ja pintakiiltoa löytyy melkein joka otoksesta. Luhrmann ja kumppanit tekivät Strictly Ballroomin alun perin näyttämölle, mutta onnistuivat ilmeisen hyvin sen siirtämisessä selluloidillekin. Pääosaan palkattiin ehta tanssija, jo sen uransa loppua lähestyvä nuorimies, joka hoitaa myös näyttelemisen melko hyvin. Tähden amatööriyttä on yritetty kätkeä kaikin tavoin. Sen peittelyssä on onnistuttu hivenen paremmin kuin tanssinumeroiden kuvauksessa. Niissä kamera on juuttunut ajoittain liiaksi kuvaamaan henkilöiden ilmeitä eikä sitä tärkeintä eli koko bodya. Asialle lienee järkeenkäypä selitys, esim. ahdas tila tai umpisokea kuvaaja. Niin, eihän esikoistyöhönsä voi kaikkea saadakaan ihan kohdalleen…

Elokuvassa on lukuisia ilmeikkäitä näyttelijöitä, heistä mieleenpainuvin lienee Scottin hiljaista isää esittävä Barry Otto. Esiintyjät tekevät yleensäkin varmasti niin kuin ohjaaja on toivonut. Ujona Franina nähtävä Tara Morice tasapainottaa kokonaisuutta ja tukee Mercurion performanssia lähes pelkällä läsnäolollaan. Muut lähinnä karrikoivat hahmojaan. Vakavampaan meininkiin tottunut voi tuntea tyylin itselleen vieraaksi. Älykästä tarinaa odottava pettyy vielä pahemmin, sillä Baz Luhrmann tekee sokerisia satuja. Epäantoisaksi filkaksi Strictly Ballroomia ei silti voitane kutsua. Skål sille.

Arvosteltu: 28.12.2004

Lisää luettavaa