80-luvulta on peräisin moni menestystäkin niittänyt viihde-elokuva. Ns ”kasaripätkät” luovat aina katsojassaan nostalgisen ja miellyttävän fiiliksen. Niissä on yleensä samanlainen mukaansa tempaava tunnelma läsnä koko ajan. Myöskään vuonna 1984 valmistunut Karate Kid, ei tee tässä asiassa poikkeusta. Ruudun ääreen vangiutuu kahdeksi tunniksi lähes 98%:n varmuudella, oli sitten katsojana kuka tahansa.
Daniel LaRusso (Macchio) on teini-ikäinen poika, joka muuttaa äitinsä kanssa New Jerseystä Kaliforniaan, länsirannikolle. Syy muuttoon on hänen äitinsä saama uusi työpaikka, eikä Danielilta sitten ole paljoa sananvaltaa. He ovat suhteellisesti melko köyhiä, eikä uusi asuntokaan tee vaikutusta ulkonäöllään. Mutta sopeutuminen uuteen elinympäristöön on kuitenkin siis väistämättä edessä. Aluksi kaikki näyttää hyvältä, kunnes sitten fyysisesti ruipelo Daniel joutuu paikallisen Karate-dojon vetäjän, Johnnyn ja hänen jenginsä silmätikuksi. Ja syykin tähän on selvä: Daniel iskee silmänsä Johnnyn ex-tyttöystävään ja Johnnylla on mitta täysi. Parin selkäänottokerran jälkeen Daniel alkaa olla jo aivan puhki, heittää pyöränsä menemään ja olisi valmis lähtemään vaikka heti kotiin. Mutta kuinka ollakkaan paikallinen huoltomies, japanilainen Miyagi (Morita) huomaa tilanteen ja päättää auttaa Danielia. Hän korjaa poloisen pyörän ja pelastaa hänet lopulta elämänsä muilutukselta osuessaan juuri sopivasti paikalle. Miyagin kanssa neuvoteltuaan, Miyagi suostuu auttamaan Danielia hänen ongelmissaan ja tulee itse Karatesalille tapaamaan Johnnyn ja kumppanit uudelleen. Miyagi ja Daniel joutuvat selkä seinää vasten ja lopulta Miyagi lupautuu, että Daniel ja Johnny sopisivat sotkunsa kehässä. Ajoitus on mitä parhain, sillä lähiaikoina järjestetään paikallinen Karateturnaus. Niinpä Miyagi alkaa valmistaa Danielia suureen koitokseen ja opettaa todella, mikä on Karaten perimmäinen tarkoitus.
Elokuva on monelle varmaan todella nostalginen ja tunteita herättävä, eikä syyttä. Kunnon mukaansatempaava fiilis on koko ajan läsnä, tässä vaikuttavassa toimintadraamassa. John G. Avildsen teki jälleen todellisen miehen työn ohjatessaan yhden 80-luvun ehdottomasti varteenotettavimmista viihde-elokuvista. Myös pääosan esittäjät taitavat hommansa ja suoriutuvat rooleistaan kympillä. Macchion muita varteenotettavia taidonnäytteitä on mm. The Outsiders-elokuva, joka perustuu S.E. Hintonin 1969 ilmestyneeseen kirjaan, Me kolme ja jengi. Morita näyttelee loistavasti vanhaa karatemestaria. Kaiken kaikkiaan kun nämä kaikki ynnätään syntyykin aivan mahtava elokuva. Eikä siinä vielä kaikki. Elokuvaan on tuskin käytetty suuria rahsummia, mikä tekee tästä mestariteoksesta entistäkin arvostettavamman. Kyseessä on siis loistava ja nostalginen kasariviihdepläjäys, joka kuvaa todella hyvin niin rakastumista, kuin itsekuria ja kunnioitusta. Se poiki myös ikuisia legendoja, kuten kurkipotkun! Todella tunteita herättävä draama, joka sittemmin poiki myös kolme hyvää, tosin ei ihan yhtä menestynyttä jatko-osaa.
Suosittelen siis kaikille erittäin lämpimästi Karate Kidiä. Leffa kannttaa katsastaa vähintään kerran läpi, eikä DVD:nkään ostaminen luulisi olevaan kovinkaan paljon vaadittu, kun kyseessä on näinkin hieno tapaus, kuin Karate Kid.
nimimerkki: Tolppanen
