Vuonna 2009 valkokankaalle saatettiin tarina legendaarisesta Hachiko-nimisestä koirasta, Lasse Hallströmin, joka on ohjannut myös menestyselokuva Gilbert Grapen, johdolla. Hachi-nimistä koiraa voidaan pitää uskollisuuden ja lojaaliuden perikuvana, sillä tänä kyseinen koira odotti isäntäänsä samalla paikalla noin yhdeksän vuoden ajan.
Elokuva alkaa yöstä jolloin professori Parker Wilson läysi maassa harhailevan akita-rotuisen koiranpennun. Aluksi professori aikoi etsiä pennulle kodin mutta lopulta Hachi-nimen saanut koiranpentu muutti professorin ja tämän vaimon asuntoon. Vuodet vierivät ja Hachista kasvaa aikuinen koira, joka on aina iltaisin odottamassa professoria salla paikalla. Kuitenkin yhtenä iltana käykin niin, ettei professori palaakaan junalla kotiin, siitä huolimatta Hachi ei luovuta vaan jatkaa odottamista elämänsä loppuun asti.
Hachiko: A Dog’s Story on mielettömän kaunis ja koskettava elokuva, joka on varustettu sanomalla ja ikuisella ystävyydellä. Ehdottomasti koskettavinta tässä elokuvassa on se, että koira odottaa koko loppuelämänsä ajan isäntäänsä kotiin, samalla paikalla istuen. professorin ja Hachin side on yksinkertaisesti niin vahva, ettei Hachi voi uskoa isäntänsä poismenoa.
Elokuvan musiikista vielä sen verran, että elokuva on varustettu toinen toistaan hienoimmilla sävellyksillä, jotka luovat tunnelmaa koko vaivaisen puolentoistatunnin mitan ajan. Elokuvan tapahtumat ja musiikki yhdessä nostavat loppupuolella sellaisen tunnekuohun pintaan, ettei sen aikana voi välttyä itkulta.
Hachikon legensda on saanut alkunsa 1920-luvulla jolloin koiranpentu ja Tokion yliopiston professori sitoivat koko eliniän kestävän siteen. Kuitenkin professori kuoli jo vuonna 1925, ja seuraavat yhdeksän vuotta Hachi vain istui Shibuyan rautatieasemalla.
Elokuvasta puuttuu ainostaan kaksi elementtiä, pidempi kesto ja onnellinen loppu, kumpaakaan ei oikeastaan edes tarvitse, koska surullinen loppu ja kesto tuovat elokuvaan ennennäkemättömän hienoa tunnelmaa. Tämän takia elokuva hipoo täydellisyyttä.
