Tim Burton filmatisoi Batmanin joskus 1980-luvun loppupuolella. Tämän jälkeen sarjakuva-adaptaatiot nousivat äärimmäisen suosituksi muoti-ilmiöksi, eikä juuri mikään vähänkään suosittu sarjakuva säästynyt elokuvaversiolta. Tulokset menivät laidasta laitaan: Burtonin Batman rokkasi, mutta esimerkiksi X-men oli harvinaisen tylsää katsottavaa. Spiderman oli jees, mutta Stallonen Judge Dredd sukkasi pahasti, ellei oteta lukuun sen huumoriarvoja ja legendaarista ”I AM THE LAW!”-huudahdusta. The League of extraordinary Gentlemen oli genrensä ehdotonta parhaimmistoa, mutta lähes perään ilmestynyt Hellboy aika tuubaa. Ja tätä rataa. Vuonna 1997 ilmestynyt Spawn jäi syystä tai toisesta aika tuntemattomaksi tapaukseksi, vaikka merkit olivat otolliset kassamagneetille. Ehkä näin on kuitenkin parempi. Spawn ei nimittäin toimi millään osa-alueella.
Palkkatappaja Al Simmons luulee taistelevansa hyvän puolesta ja murhaavansa ilkeitä terroristeja, mutta hänen pomonsa onkin oikeasti se kaikista terroristeistä ilkein! Kaikenlisäksi mies on tehnyt diilin Saatanan kanssa: Hän kehittää uuden supermahtavan biologisen aseen, ja saa maailman herruuden ja sitä rataa. Saatana puolestaan tahtoo vallata Taivaan, ja tappaa kaikki ihmiset maan päältä. Simmonsin superpaha pomo grillaa ykkösnyrkkinsä viimeisen keikan päätteeksi, ja vaimoaan tuskaisesti kutsuva ex-tappaja lentää Helvettiin ilmiliekeissä. Siellä Saatana ehdottaa sopimusta. Simmons saa vielä tavata vaimonsa, jos suostuu johtamaan Helvetin joukkoja. Simmons ei kauaa mieti, ja suostuu. Niinpä hän löytää itsensä pian maan päältä, muotopuoleksi palaneena ja supervoimia omaavana. Hänelle ilmestyy silloin tällöin lyhyt ja lihava, ärsyttävä klovni, joka on Saatanan lähin apuri. Kesken kaiken Spawniksi ristitty antisankarimme, joka ennen Al Simmonssina tunnettiin, tajuaa olevansa väärällä puolella, ja alkaa irtautua pahan otteesta, 500 vuotiaan saksilaispalkkamurhaajan avustuksella.
Juoni on siis suorastaan naurettava. Äärimmäisen typerä. Eikä tilannetta suinkaan paranna se, ettei Spawn edes seuraa tuota uskomattoman surkeaa juonentynkäänsä, vaan poukkoilee sinne tänne, kohtauksesta kohtaukseen ilman järjen häivää. Michael Jai White on surkea pääroolissa, ja John Leguizamo ärsyttää katsojan hulluuden partaalle klovnina. Sitäpaitsi, ajatelkaa nyt: Spawn yrittää olla uskottava scifikauhuelokuva, mutta se sisältää silti piereskelevän, ala-arvoisen huonoa huumoria viljelevän, läskin pellen, joka on Saatanan lähin apuri. Voiko tällainen elokuva onnistua?
Ei, ei voi. Spawn on aivan mieletöntä tuubaa. Satunnaiset jaksot Helvetissä ovat suorastaan naurettavia. No, mutta hyvä elokuvahan synnyttää kysymyksiä, ja pistää katsojan miettimään syntyjä syviä. Vaikka Spawn on noin 178570 miljoonan valovuoden päässä edes ookoo-tasosta, se kyllä synnyttää kysymyksiä… muutama esimerkki: Miksi ihmeessä Saatana näyttää kahdeksanmetriseltä kääpiöpinseriltä? Ja miksei sen suu liiku kun se puhuu? Ja miten Spawn voi käydä noin vain Helvetissä ottamassa erää demonin kanssa, ja palata sitten takan kautta vanhan kämppänsä olohuoneeseen? Ja miksi 50% elokuvasta on pelkkiä erikoisefektejä? Ja miksi ne erikoisefektit on vielä tehty niin käsittämättömän huonosti? Miten kukaan on koskaan suostunut rahoittamaan tämän elokuvan? Miksi filmin ohjaaja on saanut Spawnin jälkeen tehdä toisenkin kokopitkän elokuvan, nimeltä Frankenfish? Ja ennenkaikkea, kaikista tärkein, miksi saakelissa minä maksoin kaksi euroa tästä pashasta?
Jälkisanat: Jos nyt kaikesta huolimatta katsotte tämän elokuvan, niin ette voi syyttää kuin itseänne. Minä varoitin.
