Menolippu Mombasaan on vastaisku suomalaisille melankolisille elokuville

25.10.2009 15:42

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Menolippu Mombasaan
Valmistusvuosi:2002
Pituus:84 min

Menolippu Mombasaan on vuonna 2002 ilmestynyt suomalainen elokuva. Elokuva voitti vuonna 2003 Jussi-gaalan katsojaäänestyksessä parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon. Elokuvan ohjaajana toimi Hannu Tuomainen, joka myös tuotti ja käsikirjoitti elokuvan yhdessä Atro Lahtelan kanssa. Elokuva on nuoruus tarina sekä ”road movie”, mikä on saanut vaikutteita amerikkalaisista kaveruuselokuvista sekä suomalaisista nuoruuselokuvista kuten Perttu Lepän ohjaamasta Pitkä kuuma kesästä. Aiemmin elokuvien tuottajana toiminut Tuomainen nostaa esikoisteollaan suomalaisten elokuvien tasoa roimasti ylöspäin. Tuomainen on ohjannut myös nuorisolle suuntautuvia lyhytelokuvia, kuten Matokuningas ja Joulukuusi.

Rockkitaristi urasta haaveileva Pete kolkuttelee täysi-ikäisyyden ovia. Peten elämä järkkyy, kun hän kuulee sairastavansa syöpää. Pete kohtaa samalla syöpäosastolla anarkistiseen, koulukodin kasvatin Jusan. Varsin erilaiset, mutta samassa jamassa olevat kaverukset päättävät Jusan syntymäpäivillä karata laitoksesta. Jusa unelmoi matkasta Mombasaan hiekkarannoille, Pete haluaa oman ihastuksensa, Lapissa kesätöissä paiskivan, Katan mukaan. Alkaa värikäs ja riehakas matka kohti Lappia, samalla unelma kaukaisesta Mombasasta syvenee poikien mieliin.

Tuomainen on eloisasti tuonut kliseisiin suomielokuviin reippaan persoonallisen vaihtoehdon. Menolippu Mombasaan käsittelee samoja asioita, kuin useimmat suomalaiset elokuvat, mutta piilottaa sen riehakkaan humoristisen pinnan alle, mitään turhia vakavoittaessa. Elokuvan selvinä kantavina voimina ovat Peten ja Jusan väliset ajatukselliset ristiriidat, joita Kata yrittää äidillisellä otteella kitkeä. Romantiikka ei unohdeta, ja elokuvassa esiintyy vanhoissa suomielokuvissakin tuttua ns.heinälatoromantiikkaa. Romantiikka ei kipua ohi pääasioiden, vaan on pääajatusta tukeva kantava palkki.

Elokuvan nimestä voi päätellä, että elokuvassa on paljon musiikkia, joka hienosti antaa lisätujauksen elokuvaan vanhoilla suomi-iskelmillä. Taiskan laulamaa ”Mombasa” kappaletta kuullaan lähes kyllästymiseen asti, samoin Kirkaa ja Tapani Kansaa kuullaan joka käänteessä. Musiikkien vanhanaikaisuus tuo mielenkiintoista ristiriitaa, muuten nuoreen elokuvaan. Iskelmät tuovat elokuvaan maanläheisyyttä ja pehmentävät nuorten vapaudenkaipuuta muistuttamalla vanhoista siteistä.

Elokuvan teemana on nuoruus ja aikuistumista alkava nuoruuden ihannointi. Pete ja Jusa pakenevat ikään kuin aikuisuutta, yrittäen nauttia nuoruudesta niin paljon kuin suinkin. Kata edustaa poikakaksikon äitihahmoa, joka on aikuisuuteen jo valmiiksi sopeutunut. Objektiivisesti katsottuna elokuvassa on kaksi kaverusta ja yksi nainen, joiden tavoitteena on päästä Mombasaan. Oikeasti elokuva käsittelee useita, yleensä nuoria kiinnostavia asioita. Aikuisuus on koko ajan päällimmäinen ajatus sekä ystävyyssuhteet. Vapauden kaipuu ja sitä kohti suuntaaminen ilman suunnitelmaa kertovat epätoivoisesta yrityksestä saavuttaa kaukainen unelma hinnalla millä hyvänsä.

Elokuvassa on lukuisia muistettavia kohtauksia, esim. laulaminen Kuopion torilla karaokea, tanssiesitys japanilaisille turisteille ja paljon muuta. Suurin osa dialogista on höystettynä kirosanoilla sekä slangi-ilmaisuilla. Dialogien huumori esiintyy pääosin Jusan suusta, joka laukoo lähes sarjatulena erinomaisia letkauksia. Harmillisen huonoja kohtia on vähän, mutta vähäisyydessä ne korvaavat huonouden laadun. Erityisesti jäi mieleen elokuvan loppupuolella heinäladossa tapahtuva romanssi, joka päättyy todella kornilla tavalla ja huonomakuisesti. Edes Kirkan kappale ”Leija” ei pysty korvaamaan äkillistä käsikirjoituksen jyrkkää laskua amatööritasolle.

Teknillisesti elokuvassa on onnistuttu hyvin. Visuaaliset tehosteet esiintyvät näyttävästi leikkauskuvissa, jotka komeiden äänitehosteiden kautta lävähtävät kuvaruudulle. Ohjaajalla pysyy tyylitaju hyvin hanskassa eikä elokuva sorru suuremmin eri genrejen vaihteluihin. Kuvauksesta ei ole moitittavaa ja iso kiitos täytyy antaa elokuvan loppupuolen kotikameralla tehtyyn kuvaukseen, joka sopi elokuvaan erinomaisesti.

Roolisuorituksista esille nousi parhaiten Joonas Saartamon esittämä Jusa, joka antaa eloisuutta ja värikkyyttä elokuvaan. Saartamon roolisuorituksesta paistaa paineettomuus ja iloinen asenne esitettävään hahmoon. Saartamolle on annettu käsikirjoituksessa eniten liikkumatilaa, ja katsojan mielenkiinto kohdistuu pakostakin häneen. Eräänlaiseksi pääosan esittäjäksi valittu Antti Tarvainen, joka esittää Peteä, nostaa kaveruksista sen vakavamman puolen esiin. Tarvainen on elokuvan päähenkilö, tavallinen nuori mies, johon jokainen katsoja voi samaistua. Pete on kaveruksista se ”tavallinen” nuori, jolla on kavereita ja tukea antava perhe, mutta silti hän jättää kaiken sen kokeakseen nuoruuden vapauden. Välillä Tarvainen onnistuu näyttelemään erittäin tunnepitoisia kohtauksia, ja välillä tuntuu hänen olevansa käsikirjoituksen ja ohjauksen orja, jolle ei ole annettu riittävästi liikkumatilaa. Peten suusta kuultu dialogi ei herätä samanlaisia reaktioita, kuin Jusan dialogi. Harmillisen seinäruusun asemaan laitettu Johanna Rönnlöf ei herätä juuri minkäänlaisia tuntemuksia, hänen esittämä henkilö Kata on elokuvan päähenkilöistä selvästi mielenkiinnottomin. Osasyynä tähän on dialogin huono laatu, mutta Joonas Saartamon ja Antti Tarvaisen erinomaisesti vedetyt roolisuoritukset vain himmentää Johanna Rönnlöfin roolisuorituksen valoa. Kata kuvataan jo aikuisena, äidillisenä hahmona, joka ei tiedä lähteäkö poikien kanssa matkalle vai ei. Johanna Rönnlöfin näyttelijätaidotkaan eivät yllä poikien roolisuoritusten tasolle, joten Katan rooli on vain sivurooli kahden vallitsevan pääroolin seassa.

Menolippu Mombasaan on vastaisku suomalaisille melankolisille elokuville. Menolippu Mombasa on suunnattu erityisesti nuorille, mutta se on esimerkkinä kaikille tuleville suomalaisille kaveruselokuville sen road movie – tyylin vuoksi. Menolippu Mombasaan ei saa suomalaista kulttistatusta, vaikka pärjäsikin Jussi-gaalassa, se tuskin lämpenee kriitikoille tai saa suurta fanijoukkoa taakseen. Elokuvassa on virheitä, useitakin mutta se osoittaa, että Suomessa osataan tehdä muuta, kuin niitä ikäloppuja ihmissuhdedraamoja, joita kyllästetään viinalla, seksillä ja väkivallalla. Ja se on pahuksen viihdyttävä.

Arvosteltu: 25.10.2009

Lisää luettavaa