Niin kauan kun tarinoita on kerrottu on niitä myös osattu pilkata. Toimintaleffaa myös ja monesti tahattomasti. Ehkä kaikkien aikojen parhaan toimintaleffan ohjaaja John McTiernan, genren kyvykäs käsikirjoittaja Shane Black ja luonnollisesti The Governorator. Nämä kolme tekijää syöksyvät genren kimppuun silkan hyväntahtoisen hupailun hengessä.
Danny Madigan (Austin O’Brien) pitää suuresti Arnold Schwarzeneggerin tähdittämistä Jack Slater-toimintaleffoista. Hän asuu New Yorkissa ja hänen äitinsä Irene (Mercedes Ruehl) on leski. Dannyn ystävä Nick (Robert Prosky) järjestää hänelle tilaisuuden nähdä neljäs Slater-leffa ennen ensi-iltaa ja vielä antaa tälle erikoisen lipun. Tällä pienellä artifaktilla on kylläkin todellista voimaa ja Danny paiskautuu keskelle Jack Slaterin yliampuvan räikeää toimintaleffan maailmaa mihin liittyy tietysti gangsteripomo Tony Vivaldi (Anthony Quinn) omituisine kielikuvineen ja tämän yksisilmäinen kovanaama Benedict (Charles Dance) ja tietysti kiukkuinen esimies Dekker (Frank McRae). Luvassa on silkkaa toimintaa, valitettavasti ovi aukeaa kahteen suuntaan ja Benedict ei myöskään ole hölmö. Slaterin on siis opittava totuus olemassaolostaan ja oltava todellinen sankari pelastamalla olemassaolonsa.
Koska lähtökohtana on rakastava parodia toimintamäiskeestä on mukana kaikki tarpeellinen: yliampuvia takaa-ajoja, Jack Slaterin aseena on luonnollisesti käsihaupitsi Desert Eagle .50AE ja luonnollisesti hän ei haavoitu koskaan vakavasti ja heittää älyttömyydessään hämmästyttäviä one-linereita. Meno on silkkaa mäiskettä kaikkine älyttömyyksineen ja kun tarina siirtyy kirjaimellisesti valkokankaan tuolle puolelle muuttuu sävy tummaksi. Loppu on tietysti onnellinen kun Slater alkaa antamaan palautetta pomolleen. McTiernan nautiskelee silkasta kontrastista ja Shane Blackin käsikirjoitus antaa myös kunnianosoituksen klassiselle kulttuurielokuvalle Kuoleman (Sir Ian McKellen) muodossa joka tekee vierailun Bergmanin klassikosta [movie]Seitsemäs sinetti[/movie].
The Governoratorin johdolla näyttelijäkaarti intoutuu nautinnollisen yliampuviin suorituksiin. Jack Slater on jokaisen toimintamäiskesankarin kiteytymä kaikkine maneereineen, joskin näpäärä käsikirjoitus myös napauttaa sen että sellaisen elämä on melkoisen epämiellyttävää vaikka eloon luonnollisesti jäädään ja vaatekaapissa on vain yhdenlaisia vaatteita. Austin O’Brienin tehtävä on olla kaiken älyttömyyden alleviivaaja ja rikkoo neljännen vallin aika monta kertaa. Frank McRae repii nauruhermoja mielettömällä ylinäyttelyllä. Mercedes Ruehl jää varsin ohueksi, mutta lujaksi hahmoksi ja Robert Prosky toimittaa samanlaisen tukipilarin Dannyyn.
Charles Dance toimittaa vakuuttavan konnasuorituksen Benedictinä joka huomaa varsin nopeasti tilanteen ja alkaa vääntämään sitä omakseen. Dance tuo mukaan brittiarvokkuutta ja myös muutamia erittäin kuivia, mustan huumorin hetkiä. Anthony Quinn tämän gangsteripomona on tyypillisen epämääräinen gangsteri ulkomaalaisine aksentteineen.
Lopputulos on nautittavan aivoton toimintapläjäys ja sen lisäksi riemastuttava parodia koko genrestä. Käsikirjoitus menee pelkkiä irtovitsejä pidemmälle, sillä lopputulos on aivottoman toimintamäiskeen erittäin aivokas parodia ja Sir Ian McKellen kaappaa shown lyhyeksi hetkeksi.
