On aina todella mukavaa alkaa katsoa elokuvaa siitä mitään tietämättömänä ja yllättyä positiivisesti teoksen ollessa poikkeuksellisen hyvä. Tällaisia tapauksia sattuu kohdalle varsin harvoin, mutta kun sellainen sitten tulee, jää elokuvasta myös poikkeuksellisen hyvä fiilis. Näin tapahtui katsoessani Luc Bessonin ohjaamaa sympaattista elokuvaa Leon.
Leon on pienessä kerrostalokämpässään vaatimattomasti majaileva mies, joka elää lähes muilta ihmisiltä näkymättömissä. Ujon ulkokuoren takaa paljastuu lahjakas palkkatappaja. Leonin naapurissa asustelee 12-vuotias Mathilda, jonka perheessä tuntuu olevan kaikki vialla lukuun ottamatta hänen nelivuotiasta pikkuveljeään. Kun eräänä päivänä Mathilda palaa maidonhakureissulta, löytää hän perheensä murhattuna ja voi vain pyytää apua ja suojapaikkaa viereisen asunnon salaperäiseltä mieheltä. Leon ottaa tytön päiväksi hoiviinsa, mutta huomaa ennen pitkää saavansa Mathildasta iloa yksinäiseen elämäänsä ja tarvitsevan häntä yhtä paljon, kuin tyttökin tarvitsee hänen suojaansa.
Elokuva alkaa tyylikkäästi palkkatappajatoiminnalla, mutta kun useimmat elokuvat jatkaisivat tästä tyylillä ”palkkamurhaaja saakin pomoltaan uuden vaarallisen tehtävän johon kuluu koko loppuelokuva”, Leon vaihtaa tyylinsä arkiseksi draamaksi, jossa on kuitenkin rikoselokuvan aineksia. Toimintaa nähdään seuraavan kerran vasta lopussa ja oi kun se näyttääkin upealta. Ei siis massiivisessa mittakaavassa, vaan nerokkaassa toteutuksessa. Kyseinen kerrostalossa tapahtuva räiskintä on yksi tyylikkäimmistä toimintakohtauksista mitä tulee mieleen. Laatu korvaa siis määrän tässä tapauksessa.
Suurin osa elokuvasta onkin sitten draamaa, ja myös se osapuoli on hoidettu täydellisesti. Leffan maailma on jotenkin todella sympaattinen ja hyvin toteutetulla kuvauksella arjen pienetkin asiat saadaan näyttämään kauniilta. Vaikka elokuva on pohjimmiltaan hieman surullinen, huumori kukkii suun virneeseen pistävällä tavalla. Ennen kaikkea kyseessä on kuitenkin kertomus miehen ja tytön omalaatuisesta suhteesta. Jean Renon tulkinta yksinäisestä Leonista on ehkäpä miehen paras roolisuoritus. Leon osaa tappamisen taidon, mutta on lukutaidoton ja sosiaalisesti kömpelö erakko, joka ei paljon rahasta piittaa. Sattuman kautta Mathilda-tyttö tupsahtaa antamaan hänen elämälleen tarkoituksen. Vasta 12-vuotias Natalie Portman näyttelee jo aikuisen elkein ja vakuutti minut ainakin täysin. Gary Oldman esittää pillereitä napsivaa pahaa poliisia sekopäisin, mutta hyytävin elkein. Hänen ruudulle tupsahtamisensa on samanaikaisesti huvittavaa ja ikävää.
Leon ei jättänyt minulle mitään valittamisen aihetta, joten voi todellakin sanoa kyseessä olevan täydellinen elokuva. Toimintaelokuvissa on yleensä tapana olla päälle liimatun oloista draamaa, mutta tässä se on kaikkea muuta, kuin teennäistä. Voisi oikeastaan sanoa, että kyseessä on draamaelokuva ripauksella toimintaa. Joka tapauksessa Leon on mahtavan sympaattinen elokuva palkkatappajan ja tytön välisestä ystävyydestä, joka varmasti kestää monet katselukerrat.
