On mies, on nainen ja heillä onnellinen yhteinen elämä. Sitten kuvioihin astuu nuorempi ja eksoottisempi mies (Olivier Martinez), ja Diane Lanen esittämää vaimoa viedään. Naikkonen hullaantuu taiteilijamieheen täysillä, ja vaivihkaa aviomieskin (tylsä Gere) huomaa selän takana käydyt touhut. Tuska on suuri ja koko yhteinen maailma horjuu ja vaappuu. Viimein niin pahoin, että yhden kolmiodraaman jäsenistä on poistuttava kuvioista – lopullisesti!
Adrian Lynen Kohtalokas syrjähyppy ei sisällä juonellisesti mitään uutta, vaan mustasukkaisuus- ja petollisuusteemoja elokuvissa on käsitelty valtavasti ja paremminkin. Silti ote kameraan tässä vanhan ranskalaisleffan uusioversiossa on niin Lynemäinen, että miehen muita töitä diganneet pitänevät tästäkin.
Ääniraita ja pienet yksityiskohdat (Lynen jipot) miellyttävät ja lieventävät liian selvien vakioratkaisujen latistamia kohtauksia. Vauhtiin ei päästä oikeastaan missään vaiheessa, vaan raina raahautuu eteenpäin. Hitaasti mutta arvokkuudella.
Richard Gere ylittää jälleen tylsyyden rajat, vaan mikäs siinä, se on hänen tyylinsä. Diane Lanesta sen sijaan, ainakin miespuolisen katsojan, on hankala olla pitämättä, ja roikkuuhan Martinez-heppukin kuvioissa mukavasti. Hyvää näyttelijätyötä kokonaisuutena.
Kohtalokas syrjähyppy osoittaa, että syrjähyppy tosiaan voi olla kohtalokas. Vaimon vielä hyräillessä ”kannattaako tunnustaa jos pettää?”-säveliä, homma on karannut jo uusille urille, jotka vievät kaiken penkkaan. Silti hairahdus tapahtuu liian kaavamaisesti, ja tylsästi. Lynelle tyypillisestä pehmopornon, kiihkon ja tunteiden taidokkaasta kuvailusta huolimatta tämä leffa on kertakaikkisen tasapaksu. Lynen uusioversioista suosittelen ehdottomasti loistavaa Lolitaa ennemmin kuin tätä stooria.
