Loppupuolella meno laskee kuin lehmän häntä, kun mukaan tulevat kaikki siirappisuudet.

16.5.2004 13:51

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:Big Daddy
Valmistusvuosi:1999
Pituus:92 min

Sonny (Sandler) on laiska luuseri, jonka elämä on pelkkää laiskottelua. Eräänä päivänä hänen ovelleen tuodaan pikkupoika ja kirje, jossa kerrotaan pojan olevan hänen parhaan kaverinsa lapsi. Sonny viettää aikaa pojan kanssa, ja alkaakin yllättäen pitämään hänestä. Sosiaalivirasto haluaa kuitenkin pojan takaisin, mutta…

Nämä Sandler-leffat kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa, eikä niitä kannata lähteä vertailemaan mihinkään muuhun kuin korkeintaan toiseen Sandler-leffaan. Sandler-leffaksi tämä alkaa yllättävänkin hyvin, mutta tietenkin loppupuolella meno laskee kuin lehmän häntä, kun mukaan tulevat kaikki siirappisuudet ja isä ja poika -jutut. Adam Sandler on kyllä huono näyttelijä, eikä siitä pääse mihinkään, mutta tosin Big Daddyssa hän pääsi hieman jo esittelemään vähäisiä lahjojaan. Steve Buschemin esiintyminen yllätti, koska lähes kaikki muut elokuvan näyttelijät ovat valovuosia jäljessä Buscemin taidoista. Rahalla saa, vaikka Stevenkin pieneen sivurooliin. Sivuroolit ovat elokuvan parhaita roolisuorituksia, mutta kyllä Sandleriakin kestää, kunhan ei asennoidu valmiiksi häntä vastaan, saattaa tosin olla aika vaikeaa.

nimimerkki: Viisas

Arvosteltu: 16.05.2004

Lisää luettavaa