Titaani Prometheus antoi ihmiskunnalle tulen. Tuli on symboli sivilisaatiolle, kulttuurille ja olemassaololle. Weyland-yhtymän avaruuslaiva [I]Prometheus[/I] kulkee kohti planeettaa joka löytyy hyvin samankaltaisesta aurinkokunnasta. Tarkoituksena on löytää vastauksia ikuisiin kysymyksiin. Yhtymän edustaja on Vickers (Charlize Theron) ja kulkumatkan aikana laivaa hoitelee androidi David (Michael Fassbender) ja sen päätepisteessä miehistö herätellään staasista. Elizabeth Shaw (Noomi Rapace) on yksi tutkijoista ja Janek (Idris Elba) on laivan kapteeni. Vastauksia myös löytyy ja tiettyjä johtopäätöksiä voidaan tehdä aikeista ja tapahtumista jotka laittoivat ne jäihin.
Ridley Scottin ohjailema kvasi-esiosa avaruuden rekkamiesten teurastuksesta ei ole kauhuelokuva. Se on enemmänkin (fiktiivinen) vastaus peruskysymykseen ja samalla näyttää että jos luojamme on vajavainen kuten mekin ei se ole immuuni virheille. Sellaisille virheille jotka tunkevat esiin rintakehän kautta. Käsikirjoitus on täynnä pieniä oivalluksia olemassaolon mysteeristä, joskin siinä on myös heikkouksia. Henkilöhahmot ovat valitettavan latteita ja pahaenteisen yhtiön salattu agendakin jää harmillisen epäselväksi. Onneksi viimeinen luojista (Ian Whyte) vastaa teoilla jotka eivät jätä mitään epäselväksi.
Näyttelijäkaarti on laaja, mutta kahden tunnin kertoma-aika ei anna aikaa heille [B]ja[/B] vastauksien oppimiselle. Noomi Rapacen status sankarittareksi on vain siinä että hän jää henkiin syntyvästä paskamyrskystä. Michael Fassbender tekee vakuuttavan ja suorastaan hyytävän suorituksen androidina jolla sattumoisin on vastaukset kysymyksiin joita ihmiset kysyvät. Ne vain pätevät vain häneen itseensä. Genre vaatien robotti osaa olla piittaamaton miehistön terveydestä, mutta on myös hyödyllinen apuri tilanteen romahdettua maaperään. Charlize Theron on suorastaan hyytävä yhtiön edustajana, mutta jää harmillisen latteaksi roolissaan.
Visuaalinen ilme ansaitsee ihan oman kappaleen, sillä sen verran upeaa se on. Avaruuslaiva [I]Prometheus[/I] on avara, siisti ja vieras planeetta näyttää erittäin paljon tellukselta, mutta on silti erilainen ja outo. Lavastaja Arthur Max hyvin suurella pieteetillä toisintaa H.R. Gigerin biomekaaniset rakenteet ja Giger vielä lisäsi pisteen upean lavastuksen päälle. Lyhyesti sanoen tämä elokuva näyttää todella hyvältä kaikilla tasoilla.
Lähtökohdassa ja miljöössä on potkua todella tehokkaaseen leffaan, mutta käsikirjoituksesta huomaa liian monta kutisevaa tynkää. Liian nopeasti ja kiirehtien loppuva elokuva. Se ei ole ollenkaan kivaa se.
