”Harper etsii pulmia. Näe Harperin etsivän. Näe Harper.”
Tämän määritelmän leffan nimikkohenkilöstä antaa DVD:n kansipaperi. Paul Newmanin esittämä Harper on siis viistosti virnuileva yksityisetsivä. Sen tyyppiset hahmot ovat rakastettavan antisankarillisia ja heidän ympärillään parveilee aina nättejä glamourtipusia. Yksityisetsivähahmojen ikonihan on Humphery Bogartin oloinen jätkä, jonka naamavärkki ei kerro miehen luonteesta tai älynlahjoista liikoja. Harperiksi kaavailtiin Frank Sinatraa, jonka naamataulu ehkä olisi rooliin Newmanin siloposkia paremmin sopinutkin. Mutta ei voi kieltää, etteikö Newman kuitenkin olisi uskottavan kova ja jopa Sinatraa letkeämpi vaihtoehto.
”Tämä on tappelu. Harper tappelee usein. Näe tappelut.”
Lew Harper – yksityisetsivä ei missään tapauksessa pärjää toiminnallisuudessa esimerkiksi Tappava ase -elokuvasarjalle. Vaikka leffassa nuijitaankin turpiin pitkin kestoaan, 1960-lukulaiseen tapaan kahinoista puuttuu se tietty paisuttelu, johon Hollykylän varsinaisissa nk. toimintaelokuvissa nykyään usein sorrutaan. Raina muistuttaakin tyyliltään mustavalkoisia film noir -klassikoita, vaikka on silti niistä monia raisumpi. Samankaltaisuus juontuu kameratyöskentelystä, valaistuksesta ja miljöistä, jotka on lavastettu aikansa mukaisesti, mutta pääpiirteissään perinteisen noirin maailmaa imitoiviksi; rikkaat asuvat melkein kuin palatseissa ja yksityisetsivän luukku on aina nuhjuinen. Ja kujat, ne ovat hämyisiä paikkoja, joilla pehmikset sulavat kovisten kengänpohjiin.
”Nämä ovat ihmisiä. Nämä ovat ovelia ihmisiä. Näe Harper ja ovelat ihmiset.”
Lew Harperin keissi on vähintään yhtä mutkikas kuin se, jota Bogartin esittämä Philip Marlowe tutkii Syvässä unessa (1946). Juoni on tämän etsiväelokuvan mädin kohta, sillä välillä se kierähtää niin tiukalle mutkalle, että katsojaa kuristaa.
Jotta linkitys noiriin olisi täydellinen, viehättävän ladylike Lauren Bacall piipahtaa Harperin elämässä tuoden siihen hitusen sitä hohtoa, jota hän antoi Bogartinkin rinnalla. Harperin naiseksi Bacallin hahmo ei kuitenkaan ryhdy. Sille pallille on tunkemassa lintusia aina Shelley Wintersin hauskan muhevasta Fay Estabrookista Pamela Tiffinin ärsyttävän aivottomaan Mirandaan.
Elokuvan ovelina ihmisinä nähdään edellä mainittujen lisäksi hillityn hilpeästi rantaleijonamainen Robert Wagner, yksiulotteisen akkamaiseksi jäävä Janet Leigh ja tv-näyttelijänä parhaiten tunnettu jäykkäranka Arthur Hill. Persoonalliset näyttelijät ovatkin lopulta parasta, mitä tällä ensimmäisellä Lew Harper -rainalla on tarjota. Newman palasi Harperin nahkoihin 1975, elokuvassa Kasvot vedessä eli The Drowning Pool.
