J.K.Rowlingin Harry Potter ja Viisasten kivi -kirjasta tuli sen verran suosittu, että pitihän sille tehdä elokuvaversiokin. Samoin kävi jatko-osalle, Salaisuuksien kammiolle. Harry Pottereitahan on tullut tähän mennessä monia, ja kaikista ensimmäinen minkä olen niistä nähnyt on tämä. Salaisuuksien kammio onkin lievästä ylipituudestaan huolimatta erinomainen elokuva, ja tähän mennessä paras näkemäni Potter.
Mietin usein, mitä Harry Potter, Ron, Hermione ja Basiliski keskustelisivat kuvausten jälkeen.
Basiliski: – Elokuvan juoni on melko yksinkertainen. Seinille ilmestyy verisiä tekstejä, ja Tylypahkassa liikkuu salaperäinen hirviö: jättiläiskäärme Basiliski. Ja kun oppilaita vuoron perään kangistetaan mystisesti, Harryn ja kumppaneiden on etsittävä Salaisuuksien Kammio ja pian. . . .
Harry: – Kyllä me kaikki tuon tiedämme, miksi sinä sitä selität? Kuvitteletko olevasi jonkin leffa-arvostelun selittäjä? Mutta eipä kiistellä siitä. Miten onnistuimme?
Basiliski: – Hyvin. Mutta loppukamppailu sattui!
Hermione: – Sehän kuului käsikirjoitukseen.
Ron: – Mitähän tästä pidetään? Heitelläänkö meitä mädillä kananmunilla?
Harry: – Toivon mukaan ei.
Basiliski: – Kiemurtelinko oikein minä oikein? Näytinkö minä tarpeeksi hurjalta?
Hermione: – No mistä minä sen tietäisin? En ollut mukana kohtauksissa joissa sinua näytettiin.
Ron: – Yksi asia minua ihmetyttää – miksi tuntuu koko ajan siltä kuin meitä tuijotettaisiin?
Basiliski: – Niin, ja miksi minä näytän jotenkin videomaiselta? Tunnun kuulevan oman äänenikin jostain muualta. Outoa.
Harry: – Taidan tietää vastauksen. Olemme pelkkää elokuvaa, nytkin keskustelemme vain mielikuvituksessa. Olemme elokuvahahmoja, ja kaikki mitä teimme, tapahtui vain elokuvassa.
Basiliski: – Jaa, se selittää monta asiaa.
