80-luku oli elokuvien kieltolain aikaa. Kaikkea haluttiin sensuroida, joka sai ohjaajat maksimaalisiin suorituksiin. The Hidden on tästä loistava esimerkki. Se ei mitenkään mässäile verellä tai sen paljoudella, mutta silti jostain kumman syystä sensuurisedät Suomessa eivät pitäneet sen sisällöstä ja pätkivät siitä useita minuutteja pois. Näinpä Night Visions tarjosi upean mahdollisuuden nähdä elokuvan leikkaamattomana kankaalta.
The Hidden taustatarina muistuttaa hyvin paljon Invasion of the Body Snatchersiä ja sen useita uudelleenlämmittelyjä. Alussa katsoja on pihalla, mies ryöstää pankin, tappaa siinä sivussa pari tyyppiä ja pakenee paikalta Ferrarilla. Tästä alkaa huikea takaa-ajo, jossa mies ottaa mittaa poliisiautoista. Kohtaus on toteutettu aidossa kasarihengessä. Taustalla raikaa ajankuvaan sopiva rock-musiikki, samalla kun peltiä menee ruttuun. Yksinkertaisesti tämän tasoisia takaa-ajoja ei enää näe elokuvissa tänä päivänä.
Vasta usean minuutin, tuhotun auton ja kuolleen ruumiin jälkeen, mies saadaan pysäytettyä. Hän on äärimmäisen kestävä, eikä tunnu kuolevan vaikka mitä tapahtuisi. Lopulta hänet saadaan siihen jamaan, että sairaalakeikka on edessä. Sairaalassa hänen tilansa heikkenee, ja on aika siirtää elokuva toiminnasta scifiin. Mies nimittäin siirtää suunsa kautta vieressä makaavan miehen kehoon etanannäköisen otuksen. Kyseessä on jonkun sortin ulkoavaruuden ötti, joka loisen tavoin käyttää ihmisen ruumista hyväkseen. Samalla se tekee ruumiista yltiökestävän, mutta se myös kontrolloi kehoa täysin. Loinen tykkää ryöstellä, kaahailla ja tappaa kaiken mikä eteen sattuu.
Kuten jo aiemmin mainitsin, ei tällaisia elokuvia enää tehdä. Pelkästään alun kaahailu oli niin intensiivistä, että heikompaa saattaisi hirvittää. Muutkin toiminta kohtaukset ovat rautaisia. Tulitaistelussa luodit tekevät oikeasti hallaa ihmiskeholle. Nykypäivän vastaavissa lentää aina jotain pumpulia tai höyheniä kohdasta, josta luoti on mennyt sisään. Näissä vanhoissa leffoissa oli asenne kohdallaan, ne antoivat omalla tavallaan realistisemman kuvan siitä mitä ampuminen oikeasti saa aikaan.
Oikeaan kasarihenkeen menossa on mukana myös liekinheitin. Ase esitellään puolessa välissä elokuvaa, jolloin katsoja tietää, että sitä tullaan vielä käyttämään elokuvan aikana. Muutenkin asearsenaali on sopivan värikäs. Yhdessä kohtauksessa loisen vallassa oleva mies menee ja tyhjentää koko asevaraston, jonka jälkeen hän vain tyylikkäästi ajaa pois hienolla urheiluautollaan. Sitä voisi jo kutsua aika äijäteoksi.
Näyttelijät ovat elokuvan ehdottomasti heikoin lenkki. Kyle MacLachlanin roolihahmo muistuttaa yllättävän paljon Twin Peaksin agentti Cooperia, hyvässä ja pahassa. Kaiken kaikkiin näyttelijät ovat hyvin kasarille tyypillisiä b-tyyppejä. Huonosti he näyttelevät, mutta se antaa elokuvalle kuitenkin tietynlaista camp-arvoa. Eihän tässä ole kysymys mistään vakavasta.
Letkeällä otteella etenevä The Hidden on ehdottomasti kadotettu helmi 80-luvulta. Se sisältää aitoa asennetta, vaikka sen juoni onkin käytännössä moneen kertaan käytetty. Juonen ja näyttelijöiden pöhköydestä huolimatta tai ehkä juuri siksi The Hidden on mitä mainiointa viihdettä isolla V:llä. Ei tämän kanssa ainakaan tylsää pitäisi tulla.
