Ennakkoon ajatellen parjattu Jawbreaker – makea kuolema vaikutti täydeltä vitsiltä. Niin kannessa muotiväreissä poseeraavat nuoret kauniit naiset kuin heiveröisen kuuloinen tarina toivat mieleen halvat saippuasarjat, joita teevee on nykypäivänä pullollaan. Mutta mitäpä vielä, Darren Steinin Jawbreaker tuli vauhdilla ja tukahdutti moiset ennakkoluulot: vitsinä katsotusta pätkästä löytyi aineksia loistoparodiaan.
Heti alkuun kannattanee kertoa, että Jawbreaker on kovakuorinen ja pallonmuotoinen karkki, jotta ei turhaan leuanmurtajaksi kutsuta. Myös sen soveltavuutta suukapulana kannattaisi miettiä… mutta nuorten kauniiden collegetyttöjen joukkopa ei moista pohdi siepatessaan parhaan ystävänsä Lizin syntymäpäiväjuhlia varten. Tiukasti sidottu ja jawbreaker-karkilla sekä teipillä hiljaisena pidetty tyttöparka ei enää koskaan nousekaan peräluukusta viettämään syntymäpäiviään. Ei ole hankala ymmärtää, että sieppaajina toimineella tyttökolmikolle iskee hätä.
Yleensä surkea Rose McGowan on tällä kertaa elämänsä vedossa: hän esittää koulun kauneuskuningatar Courtneyta, jonka elämänarvot ovat lievästi sanottuna rempallaan. Niinpä hän kääntää tyhmän blondi Marcien (Julie Benz) ja kauhuissaan olevan Julien (Rebecca Gayheart) kannattamaan katalaa suunnitelmaan. Neljänneksi linkiksi joukkoon eksyy Liziä ihannoinut koulun ykkösnörtti Fern Mayo (Judy Greer).
Leffassa on silmiä hivelevän kauniiden naisten lisäksi myös oivaa parodiaa koulujen luokkajaoista ja nuorten ihmisten maailmanjärjestyksestä. Courtney luo hädissään vihatusta Mayosta kaunottaren, jota miehet palvovat. Samalla myös päähän nousevan eritteen määrää mitataan ja katsotaan kuinka lyhyt matka huipulta alas onkaan.
Rose McGowan tekee siis yllättävän hyvän roolin, vaikka uhkea nainen lähinnä joutuukin vain esittelemään rintavarustustaan yleisölle. Silti Courtneyssa on enemmän ”noita-akkaa” kuin McGowanin vakiohahmossa Paigessa (Siskoni on noita). Parhaimpaan suoritukseen yltyy mm. Adaptationissa ja Villagessa roolit tehnyt Judy Greer. Muu joukko onkin harmaana, joskin kauniina/komeana, massana taustalla. Maininnan ansaitsee ainakin poliisina hääräävä Pam ”Jackie Brown” Grier.
Jawbreaker – makea kuolema esittää todella tarinan makeasta kuolemasta, vai voiko karkkiin tukahtuminen olla muuta? Musiikkiosasto on imelää luritusosastoa, mutta jotenkin se tuo sopivaa sokeripinnoitetta tahallisesti ylivedetylle tarinalle. Itse kuoleman synkkyys välähtelee varsin pienessä osassa, ja Lizin kohtalo palaa takaumina ihmisten elämään. Loppuhuipennus tapahtuu missäs muualla kuin päätöstanssijaisissa, joissa Courtneyn julmuus ja toisten todellisuudentaju joutuvat koetukselle.
Linttaan haukuttu Jawbreaker on suureksi osaksi rakennettu nuorten kauniskroppaisten naisten varaan, mutta on siinä rahkeita suurempaankin show:n kuin mitä annetaan ymmärtää. Lopputekstien kohdalla fiilis on jopa hyvä: Jawbreaker jää mieleen roskaelokuvien aatelina ja värikkäänä rikoskomediana. Hienoa, että tällaisia yllätyksiäkin saa silloin tällöin kokea.
