Reilu vuosi sitten kavereiden kanssa vuokrasimme elokuvan nimeltä Kopps. Kyseinen pätkä sai aikaan aikamoiset naurunremakat porukassa, ja odotukset maasta taivaisiin hehkutetun edeltäjän Jalla! Jalla!:n suhteen nousivat toiseen potenssiin.
Nyt vasta Jalla! Jalla! on nähtynä, ja olo on pahasti pettynyt. Miksikö pettynyt? En itsekään heti osannut sanoa, sillä tuntuu käsittämättömältä, että leffa, jossa on mukana omaperäinen juoni, kauniita naisia & maisemia ja ennen kaikkea hulvattoman hauskojen Fares-veljesten yhteistyötä, voi jättää pahan maun. Sen se kuitenkin teki. Leppoisan 88 minuutin jälkeen mielessä oli vain, että ”tässäkö se kehuttu pätkä sitten oli?”.
Vikojen löytäminen on siis hankalaa, mutta ehkä suurin ongelma oli siinä, että tällä kertaa ohjaaja Josef Faresin ja pääosassa hyppelevän velipoika Fares Faresin huumori ei naurata. Leffan aikana nauroin vain kahdesti, kun Kopps-hauskuuttelussa jo pelkästään Benny the Cop nauratti yksistään enemmän. Elämänmyönteisen asenteen joukossa kreisimpi huumori olisi toiminut paremmin. Huumorinkukka ei ikinä puhjennut kukoistukseensa Jalla! Jalla!-rainan aikana. Toisaalta omaperäinen tarina myös vaipui unholaan jo puolessa välissä. Eipä lopulta ollut järin hankala arvata Faresin aivoituksia, vaan kauniiden miljöiden keskellä stoori eteni eteenpäin kuin juna kiskoillaan. Ei se rike toki ole, mutta tällä kertaa se ei vain maittanut.
Tarinassa kaverukset Måns (Torkel Peterson) & Roro (Fares Fares) hankkiutuvat rakkauden saralla umpikujaan: Månsilla ei tahdo ottaa eteen, ja Roro tupeksii suhteensa omaan nyhjäilyynsä ja vanhempien tahtoon alistumiseen. Laleh Pourkarimin näyttelemää Yasminia puolestaan naitetaan Rorolle väkipakolla, ja kaunis Lisa (Tuva Novotny) on karata libanonilaismiehen käsistä. Kiittämättömyys tuntuu olevan molempien äijien palkka sama miten he sähläävätkään, mutta kaverusten onneksi lopussa kiitos seisoo (ja toki Månsilla myös).
Jalla! Jalla!-leffalla on hetkensä, mutta sitten ote karkaa, ja huumori vaihtuu typeriin nyrkkitappeluihin. Harmi, sillä eväitä olisi ollut parempaan, ja nyt Kopps jää kauas edelle. No, Libanonin lahja Ruotsin elokuvateollisuudelle on vasta 27-vuotias ja hän kerkeää tekemään vielä monta yhtä elämänmakuista, mutta parempaa, teosta.
