Katosiko uskosi Joulupukkiin viimeistään ukon parran jäädessä kouraasi? Vai tapahtuiko se, kun punanuttuun sonnustautunut naapurinmies kaatoi tenupäissään juuri koristellun joulukuusen? Valepukkeja on riittämiin, mutta he ovat lopulta varsin harmittomia ukkeleita verrattuna aitoon Joulupukkiin. Tämän pukin Rare Exports kaivaa vihdoin ylös haudastaan. Aivan, Rare Exports ei ole lastenleffa. Siitä huolimatta se onnistuu herättämään katsojissaan melko varmasti lapsenomaista intoa joulua kohtaan.
Veljekset Helander ovat kehitelleet villin vision: Aito suomalainen Joulupukki, villi hurjapää, on aikoinaan haudattu tunturin uumeniin. Tästä vihiä saanut ulkomainen yritys on saapunut napapiirille ”tekemään seismisiä kokeita”, eli etsimään ja kaivamaan legendaariseen hahmon itselleen. Jokin menee kuitenkin pahasti pieleen, minkä kohta huomaavat kaivannon naapurissa kituuttavat poromiehetkin. Kun poroista on jäljelle vain rippeet ja kylän lapset ovat kadonneet, ainoastaan yksi tuntuu tietävän vastauksen kysymyksiin. Rauno-isänsä (Jorma Tommila) kanssa elävä pieni Pietari (Onni Tommila) kulkee pyssy toisessa kourassa, lelukoira toisessa kainalossaan. Mutta uskooko kukaan pojannaskalia?
Yllättäväksi hitiksi muodostuneiden Rare Exports -lyhytelokuvien vino mutta pureva huumori on valloillaan myös tässä elokuvassa. Vaikka lyhytelokuvien perusteella voisi epäillä, ettei samasta aiheesta riitä materiaalia vielä kokopitkään elokuvaankin, käsikirjoittaja-ohjaaja Jalmari Helander osoittaa epäilyn vääräksi. Kutkuttavia käänteitä, jännittäviä tilanteita ja hauskoja ideoita Rare Exportsista ei puutu. Tämä lyhytelokuvien tapahtumille esinäytöksenä toimiva kauhufantasia kaappaa imuunsa jopa tällaisen konkariluokan leffankävijän. Elokuva välttyy olemasta verellä mässyttelevä kauhuspektaakkeli, eikä se toisaalta yritä repiä katsojalta kirkaisuja kirkaisujen perään halpamaisella kikkailulla. Sellaisen sijaan Rare Exports tarjoilee reipasta ja reilua seikkailumeininkiä Steven Spielbergin ja George Lucasin hengessä. Niin ulkoisilta puitteiltaan kuin tarinankerronnallisestikin leffa on yhtä hieno ja sujuva kuin vaikkapa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Vielä parikymmentä vuotta sitten tällaista ei olisi voinut odottaa elokuvalta, joka on (pitkälti) suomalainen.
Amerikkalaisten megaluokan leffantekijöiden tyylin seuraamisessa on joitakin asioita, jotka lopputuloksesta tökkäävät silmiin ja korviin. Esimerkiksi sloganit ovat hauskoja, mutta kirjakielisyys himmentää niiden voimaa. Katsoja, joka ei puhu suomea, ei taatusti ihmettele, miksi Lapin poromiehet murteen sijasta solkkaavat kirjakieltä. Suomalaiskatsojaa tämä saattaa häiritä, mikäli hän riemukkaan lennokkaiden käänteiden välissä ehtii elokuvaa pohtia. Toivottavasti ei ehdi, sillä silloin joku taatusti älähtää siitäkin, että pikkupojat kantavat elokuvassa oikeita pyssyjä ja alastomien satuolentojen näkemisestä voi saada traumoja. Kaikki tämä kuitenkin tuntuu puolustavan paikkaansa Rare Exportsissa. Joka muuta väittää, yrittänee lukea leffaa kuin piru Raamattua.
Rare Exports yhdistää rentoa omintakeisuutta sekä kansainvälisen luokan huippumeininkiä. Pilaako se Suomen maineen joulumaana? Tuskin, ennemmin uskoisin tämän leffan jopa vahvistavan tuota mainetta. Vihdoinkin markkinoilla on jouluelokuva, joka saanee kyynisemmänkin katsojan innostumaan.
