Mikä se sellainen on, jota katsoessa David Hasselhoff miettii, että olisipa meillä ollut Baywatchissa samanlaisia megamiljardöörihidastuksia, ja tavallinen kaduntallaaja haukottelee? Oikean vastauksen sanominen ei ole mahdoton tehtävä, vaan vastaus on tietenkin Vaarallinen tehtävä II.
MI2:n kohdalla ei tarvitse kysyä mikä meni vikaan, vaan tilaa säästääkseen on kysyttävä mikä onnistui. Ja vastauslista on hyvin lyhyt. John Woo menee Tompan tuottajarahojen kanssa metsään vauhdikkaasti. Visuaalisella puolella yritetään leikitellä ja korvata puuttuva juoni mahtipontisella menolla. Tulos on jossain ekaluokkalaisten päätösjuhlassa esittämän Matrix-näytelmän ja säälittävyyden alhaisimman aallonharjanteen puolivälissä.
Ottaako Khimaira vai Belleforon, miettii Cruise viritellessään maailmanpelastajan pepsodent-hymyä jo ennen lopputaistoa. Samaa valkaisuainetta on käyttänyt Zambilaislähtöinen Thandie Newton eli 37 miljoonan punnan nainen, joka söpöilee Tompan parina. Muu joukko tulee jossain vielä kauempana rakastavaisten perässä.
Jännittävintä tässä leffassa on katsojan käymä taistelu ajanjuoksua vastaan eli kelloon vilkuileminen. Takaperin rullaavan ajan näyttäessä nollaa, fiilis on todella katossa ja kärsimys ohitse. Vaarallinen tehtävä II on leffa, jonka jälkeen ei varmasti tahdo nähdä enää yhtään hidastuskikkailua, ja jonka jälkeen haluaisi unohtaa Ethan Hunt – nimisen yli-inhimillisen jässikän kokonaan. Ja siitä lopputaistosta ei sitten puhuta mitään. Ja sikspäkki ei muuten varmasti riitä kyytipojaksi, jos tällaista kamaa pitäisi niellä. Vain kovimmille äksönfanaatikoille.
