Sukupuoliroolit ovat nykyään(kin) niin tiukassa, että nelikymppistä miestä lastenhoitajana pidetään helposti epäilyttävänä tapauksena. Miksei se ole tuunaamassa autoja, miksi se tekee naisille kuuluvia hommia? Onko se joku pedo?
Tanskalaisen Thomas Vinterbergin palkitussa elokuvassa Jahti epäilykset eivät jää vain kyläläisten kuiskinnaksi, vaan niistä tulee syytöksiä ja syytöksistä rankka ihmisjahti, jonka aikana länsimaisen oikeusvaltion määritelmää tulee pohtineeksi useampaan kertaan. Jahti käydään ilman rapakontakaiseen tuotantoon helposti yhdistettävää suurieleisyyttä: paras draama syntyy siitä, kun pieni ihminen kohtaa yhden ison esteen ja käy ylittämään sen mahdottomuutta. Miljööksi kelpaa tuppukylä, jossa metsästys on väen ykkösharraste ja eronneen ihmisen yksinäisyys suuri.
Jahdin esittämä syyttömän ihmisen lynkkaus ja eristäminen ovat niin ahdistavaa katsottavaa, että on helppo huomata Vinterbergin olevan Lars von Trierin henkinen seinänaapuri, jonka kanssa maalaillaan toinen toistaan synkempiä leffavisioita: ota sinä maailmanloppu, minä maalaan yhden ihmisen ylle syytösten helvetin. von Trierille ominaisen ”naisvihan” läsnäolonkin voisi väittää löytävänsä: tarinan pahiksia ovat mm. kiukutellessaan syytöksen lipsauttava pikkutyttö, juoruileva tarhantäti sekä veemäinen ex-vaimo, kun taas miesten pitkä ystävyys on se voima, jolla on edes jonkinlaiset edellytykset paikata virhepäätelmien loputonta putkea.
Vahvasti näytelty pääosakaksikko onkin elokuvan toinen pääpilari ahdistavan otteen ohessa, särötön ja vakaa laatutakuu. Jonkinlaista mystistä skandivampyyriä muistuttava Mads Mikkelsen ja Vinterbergin vakionaama Thomas Bo Larsen ovat oikeat miehet tulkkaamaan tätä tarinaa. Ensin mainittu loihtii toinen toistaan epätoivoisempia ilmeitä elämän potkiessa ja lyödessä päähän jokaisesta ilmansuunnasta, ja jälkimmäinen taipuu varsin klassiseksi karvanaamaiseksi perheenisäksi, joka puhuu ja pussaa vain tarpeeksi monen promillen voimin. Selvinpäin kun sille vaimolle voi ihan vain huutaakin.
Jahti on vaikuttava kokonaisuus, vaikka eteneekin pitkälti tuttuja polkuja raskaalla askelluksella. Se pistää kauhistelemaan nykyaikana suosittua some-lynkkaamisen ilmapiiriä, kysyen kuiskaten: mitäs sitten kun tähtäimessä onkin se viaton tyyppi (kuten vaikkapa Newtownin kouluammuskelun kohdalla kävi)? Ilmassa leijuu kysymys myös siitä, että päättyykö tämäkin jahti saaliin lihaan uppoavaan laukaukseen.
