Dancer in the dark on raskas elokuva. Se järkyttää, se saa voimaan pahoin, se on kertomus ihmiskohtalosta, jollaisesta emme haluaisi edes tietää. Lars von Trier tunnetaan omalaatuisena dogma-ohjaajana, jonka käsittelemät aiheet puhuttelevat aina ja pakottavat miettimään eettisiä kysymyksiä ihmisyyden rajoilta. Jos tuntuu, että elokuvan päähenkilö on saanut jo kärsiä liikaa, hänen olosuhteensa todennäköisesti vain pahenevat. Lars von Trier ei halua maalata maailmasta onnellista kuvaa vaan haluaa näyttää sen rumimmillaan.
Kerron Selman (Björk) elämäntilanteesta muutaman sanan, mutta elokuvan ääriahdistavaa tunnelmaa en voi välittää – se on koettava. Selma on menettämäisillään aisteista tärkeimmän, näkönsä. Sairaus on periytyvä ja hänen ainoalla pojallaan on se myös, ainoana erona se, että pojan näkö olisi vielä pelastettavissa – kunhan hänet leikattaisiin pian. Selma ei elä enää itselleen vaan pojalleen ja tekee kaikkensa ansaitakseen nuo rahat, jotka leikkaukseen vaaditaan. Lähes sokeana tehtaassa työskenteleminen on kuitenkin psyykkeelle liikaa, ja Selma pakenee toistuvasti haavemaailmaan, musikaalien kauniiseen harmoniaan, jossa ei ole tuskaa. Kaikki ei kuitenkaan suju Selman suunnitelmien mukaan ja asiat lähtevät vierimään kohti järkyttävää lopputulostaan.
Runsaasti hypnoottista Björkin säveltämää ja laulamaa musiikkia ja tanssiesityksiä sisältävä elokuva on ainutlaatuinen tarina. Se viestii, että maailma on julma ja epäoikeudenmukainen. Karrikoidut hahmot kertovat ihmisyyden valoisista ja pimeistä puolista epätoivoisissa olosuhteissa. Elokuvana Dancer in the dark on kuin uniikki taideteos, mutta herkille ihmisille sitä en voi suositella. Lars von Trier ei päästä ketään helpolla.
nimimerkki: Misaele
