Eräänä päivänä Ted Kramer (Dustin Hoffman) joutuu keskelle perhedraamaa: hänen vaimonsa Joanna (Meryl Streep) jättää hänet. Ted joutuu yksin huolehtimaan paitsi työstään myös 7-vuotiaasta Billysta (Justin Henry) ja tekee parhaansa yksinhuoltajana vaikka helppoa se ei ole. Valitettavasti Joanna tulee takaisin ja huoltajuudesta tulee oikeusjuttu.
Robert Benton ei ole ainakaan Allekirjoittaneelle mikään tuttu nimi, mutta puhdasverinen perhedraama iskee lujaa hermoon. Rauhallinen, naturalistinen värimaailma miellyttää silmää ja kuvakulmat eivät mitenkään vääntele omituisuuksia mikä lisää normaaliuden ja jokapäiväisyyden vaikutelmaa. Kyseessä kun ei ole mikään suurimittainen, eeppinen draama vaan ohut siivu elämää missä on silti mukana voittoja, tappioita, uhkia, saavutuksia ja tarina käynnistyy suoraan.
Dustin Hoffman tekee erinomaista työtä Tedinä ja selvää on että hän yrittää kovaa. Yhtä selväksi tulee että hän ei täydellinen ihminen ja joutuu tekemään kompromisseja työnsä (missä hän on erittäin vastuullisessa asemassa) ja velvollisuuksiensa välillä jälkimmäisten voittaessa. Hän on hyvä ihminen sanojen kaikissa merkityksissä.
Justin Henry on täydellinen vastapari Hoffmanin suoritukselle ja selväksi myös tulee että Billy kärsii vanhempiensa eron aiheuttamasta shokista siinä missä Tedkin. Ongelmatonta ei elo ole, mutta hiljalleen sen muutoksiin sopeudutaan. Lyhyesti sanoen suoritus on hämmästyttävän koskettava ja autenttinen mikä ei ole yhtään haitaksi kokonaisuudelle.
Meryl Streep tekee takuuvahvaa työtä Joanna Kramerina ja erityisesti lopun intensiivisissä oikeussalikohtauksissa huomaa että hän ei ole mikään satuhirviö tai noita-akka, vaan ihminen joka ponnistelee ongelmiaan vastaan siinä missä kaikki muutkin ja ehkä myös pärjää niissä. Hänellä on myös oikeudentajua joka menee pidemmälle kuin oikeusasteiden tulkinta.
Pääosakolmikon lisäksi mukana on moninaisia sivuhenkilöitä joista erityisesti Phyllis Bernard (JoBeth Williams) jää mieleen humoristisen asiayhteyden vuoksi. Jane Alexander on se järjen ääni ja ennakkotapaus Margaret Phelps kokonaisuudessa ja hyvin hänkin pärjää antaen ennakkoaavistuksia tulevaisuudesta.
Kokonaisuus on lämmin, mutta kuitenkin armoton. Huumorilla lämmitetty, mutta kuitenkin vakava ja antaa merkitystä pienillekin asioille. Elämälle maistuva, mutta sellaisena juurikin jää mestariteoksesta vajaaksi vaikka henkilöhahmot ovat loistavasti näyteltyjä.
