Trilleri on vaikea lajityyppi. Käsikirjoittajan pitäisi luoda nerokas ja koukuttava tarina, näyttelijöiden tulkita tiukassa tilanteessa olevia hermoraunioita uskottavasti, ajoittaisten toimintakohtausten hämmentää soppaa ja ohjaustyön tukea kaikkea tätä, nivoen kerronnan elementit yhteen ja luoda piinaavaa jännitystä. Oikeuden kasvot onnistuu kaikissa näissä osa-alueissaan, mutta viimeinen silaus, eli jännityksen virittäminen epäonnistuu. Elokuvan tarina kertoo omituisesta sarjamurhaajasta, joka tappaa rikollisia ja muita sosiopaatteja. Hän jättää aina rikospaikalle lapun, jossa selvittää lyhyen runon avulla motiivejaan. Ryhmä poliiseja ryhtyy tutkimaan tapauksia, mutta yllättäen jäljet tuntuvatkin johtavan kahden poliisin, Turkin (De Niro) ja Roosterin (Pacino) jäljille.
Mitäpä tästä nyt sitten sanoisi? Juoni pullistelee paneskelua, nimekkäiden tähtinäyttelijöiden äijäilyä sekä häiritsevän paljon kiroilua. Juttu lähtee verkkaisesti käyntiin, virittäen hiljaa intensiivistä loppua. Etuna on se, että varsin onnistuneeseen loppuun on jännityksen tihentyminen pedattu taitavasti. Kääntäen tämä ratkaisu kuitenkin lopulta ampuu itseään jalkaan: Oikeuden kasvot nousee siivilleen vasta lopussa eikä laahaava alku tai laiskasti viritetty jännitys jaksa sytyttää. Perusidea, eli oikeuden nimissä murhia tekevä rikollinen on ”Dexteristä” tuttu, mutta täytyy sanoa että joitain kohtalaisen tyylikkäitä ratkaisuja lukuunottamatta Oikeuden kasvot jää armotta kakkoseksi sata kertaa toimivammalle ”Dexterille”. Vaan kuka tietää, ehkä tämäkin olisi kaivannut TV-sarjan alustakseen elokuvan sijaan?
Pääosakaksikosta on vain hyvää sanottavaa. Molemmat ovat lahjakkaita näyttelijöitä ja suorastaan huokuvat karismaa, vaikka Robert De Niro onkin jossain määrin turvonnut kulta-aikojensa jälkeen ja Al Pacino näyttää vanhetessaan aina vain enemmän Alice Cooperilta (ei tosin välttämättä huono asia). Molemmat hoitavat roolinsa ammattitaidolla, mutta mitään peruskalliota vavisuttavaa suoritusta kummaltakaan ei kannata. Muu porukka tekee aika mitäänsanomattomat roolisuoritukset.
Puutteistaan huolimatta Oikeuden kasvot tarjoilee jotain hyvääkin: ajoittaisesta puolivillaisuudestaan huolimatta raina onnistui herättämään moraalisia kysymyksiä tärkeistä asioista. Aika paha maku tästä kuitenkin jäi suuhun, sillä ylipitkä alku ei yksinkertaisesti kykene virittämään jännitystä ja siksi homma uhkaa jäädä pannukakuksi. Onneksi ihan näin ei kuitenkaan ole, vaan loppusuoralla Oikeuden kasvot lähtee lentoon ja komea finaali tarjoaakin jännitystä, yllätyksiä, suuria tunteita ja hiukkasen toimintaakin. Valitettavasti muu elokuva ei sitä tee.
