Epämääräiseen kaupunkiin notkuu vielä epämääräisempi deeku (Rutger Hauer). Kaupunkia tyrannisoi sekapäinen The Drake (Brian Downey) ja tämän yhtä sekapäiset jälkeläiset Slick (Gregory Smith) ja Ivan (Nick Bateman). Kaupunkia luonnollisesti kansoittaa valtava lauma sekalaista saastaa: pedofiilejä, nilkkejä, Draken kätyreitä, korruptoituneita jepareita ja luonnollisesti huoria. Muutamat episodit laittavat kodittoman jermumme törmäyskurssille The Draken kanssa ja vipuvartena hänellä on haulikko. Inhimillisenä kontaktina on vähemmän onnekkaiden olosuhteiden Abby (Molly Dunsworth) ja veri alkaa lentää gallonamitalla ja valtavan huonolla maulla. The Draken sanoja lainaten luvassa on laatuviihdettä koko perheelle.
Kanadasta, siitä lätkähullujen maasta joskus paukkuu esille jotain omituisuuksia ja [I]Hobo with a Shotgun[/I] on juuri sellainen. Verimopo karkaa jo alkutekstien jälkeen käsistä ja pysähtyy vasta turskahtaen lasinsiruilla paikkailtuun mössöaitaan. Jason Eisenerin hallinnoima elokuva tietää tasan tarkkaan olevansa tyyli- ja sisällöttömyyspuhdas 70- ja 80-lukujen taitteen jokinploitaatioleffa ja sukeltaa pää edellä niiden puhtaaseen niljaan. Veri lentää, juoni ei päätä pakota, henkilödraama jää pariin kohtaukseen ja hurmeinen mielikuvitus laukkaa villinä. Luonnollisesti pahis kyllästyttyään deekun tempauksiin hankkii asiantuntija-apua joka kulkee nimellä The Plague (Peter Simas, Nick Bateman) ja se osaa hommansa.
Rutger Hauer, tuo arjalaisen miehen ukkoutuva versio näyttää juuri niin surkealta kuin haulikkoa kantava spurgu voi olla. Hän ei henkilöi olemaansa hahmoa paljoa, mutta koska kyseessä on pelkkä deeku jolla on haulikko ei siitä voi kirota. Vähäiset vilaukset ja runsas kokemus kuitenkin näyttää että koditon rähjä tarrautuu toivoon ja omaa lujan moraalisen selkärangan. Rutger Hauer on siis taattu tukipilari näyttelijöille. Molly Dunsworth jää samalla tavalla ohueksi sydämelliseksi huoraksi.
Elokuvan hyvät voimat ovat vähäeleisiä ja hillittyjä, joten niiden vastapainona lukuisat pahikset ovat äärimmäisen räävittömiä. Brian Downey revittelee kuin gramofonineulalla rokotettu hilleri ja Nick Bateman ja Gregory Smith ovat samaa sarjaa – riemukkaasti ylinäytteleviä nilkkejä ja heidän letkauttamansa repliikit ovat silkkaa timangia töhkäisyydessään. The Plague (jonka aikaisempia uhreja ovat mm. Jeesus ja Abraham Lincoln) rikkoo em. yliammunnan hillityllä tyylillä ja kovasti mietin mitä virkaa sillä mustekalalla on???
Veri lentää, elokuva näyttää arkaaiselta ja on silkkaa trashia ja tehty 30 vuotta myöhässä, mutta se on silti surkean tarinan oikeuttamaa verilotrausta ilman järjen hiventäkään. Huono, mutta itsetietoisen huono elokuva. Tekijät ovat hypänneet riemumielin piehtaroimaan töhkässä ja piehtaroivat siinä hiki pärskien ja paksu löyhkä leviää ympäristöön ja tämä asenne antaa aika mojovasti lisäpisteitä.
