Pitkän ja pääasiassa kunniakkaan uran luonut New Yorkin italialainen Martin Marcantonio Luciano Scorsese on luonut runsaasti kuvauksia miehisestä roistomaailmasta. Siitä maailmassa missä koko ei määrää pelottavuutta, kaikki on ostettavissa, pomot ovat vanhoja omituisella aksentilla puhuvia paksukaisia ja naiset kauniita ja ostettavissa. Yhtymäkohtia saman ohjaajan aikaisempaan teokseen [movie]Mafiaveljet[Imovie] on runsaasti ja samat näyttelijät ja Scorsesen vakiorumilukset ovat päärooleissa.
Nicolas Pileggin kanssa käsikirjoitettu Casino kuvaa Las Vegasissa vaikuttaneen Sam ’Ace’ Rothsteinin (Robert De Niro) nousua ja tuhoa. Lapsuudesta asti tuttu kaveri Nicky Santoro (Joe Pesci) taas on sellainen tyyppi joka hakkaa pään hajalle pankissa kaikkien nähtävillä ja kun pääsee pois vankilasta toivoo hakatun olevan herännyt koomasta jotta hän voi hakata pään hajalle uudelleen. Hän on niin tyhmä ja ei piittaa vittuakaan kenenkään terveydestä. Sam ottaa vaimokseen kauniin ja älykkään Gingerin (Sharon Stone) ja vuosien myötä Las Vegasin omalaatuinen ilmapiiri puristaa heidän käytäntönsä murskaksi ja luonnollisesti roistot FBI:n saatua kaiken tietoon alkavat tehdä esimerkkejä ja ne eivät ole kauniita.
Scorsese hallitsee tarinaa suvereenilla otteella, hyydyttää kuvan loikatakseen hahmojen ajatusmaailmaan missä voice-over selostaa runsaita dilemmoja joita hahmot käyvät lävitse. Käsikirjoitus on tiukkaa, joskin harmillisen laveaa tekstiä, joten pituutta on kunnioitettavat kolme tuntia pyöristäen. Välissä on hienoista tyhjäkäyntiä puolivälissä, mutta tilanteen alkaessa kiristyä tulee kerrontaan räväkkyyttä. Väkivaltaisien ja siis todella väkivaltaisien purkauksien välissä lentää F-sanaa isolla mitalla.
Robert De Niro on ovela juutalaisgangsteri, mutta hänelläkin on heikot kohtansa ja vaikka mihinkään henkisiin romautuksiin ei sorruta tulee ilmi voimakkaasti ristiriitaisia motiiveja ja tunteita. Sam Rothstein on rikollinen, mutta hän on ennen kaikkea liikemies. Sharon Stone aluksi hyytävän kauniina Gingerinä luo aluksi vahvan, voimakkaan manipulaattorin jolla on kallis maku ja erinomainen ymmärrys ihmisluonteesta. Kauneus ei ole syynä Samin rakkauteen vaan hänen kiistaton älykkyytensä ja tyylikkyytensä. Vuosien myötä vakavampi elämä rapistaa kasinokaunottaren viinan ja kokaiinin runtelemaksi naakaksi ja Stone painaa kaasu pohjassa maanisena ja sekapäisenä Gingerinä. Scorsese taidokkaasti tuo esille kuinka hän on rappeutunut kauas siitä mitä oli ja tuo mukaan melankoliaa kaiken rappiosta.
De Niro on keskuspilari henkilögalleriassa ja Stone taas osoittaa Las Vegasin ja gangsterielämän rappeuttavan vaikutuksen. Joe Pesci ei tarvitse isoa kokoa ollakseen uhkaava. Nicky Santoro on liian hullu, liian väkivaltainen ja aivan liian impulsiivinen ollakseen peloteltavissa. Hänestä huokuva väkivaltainen häijyys pelottaa kenet tahansa ja gangstereiden keskuudessa ei kaverin vaimoon kosketa! Kiukkuinen pikkumies Nicky pistää sellaisillekin tabuille päähän, mutta pelottavaa on huomata että kaikesta uhkailusta, terrorista ja riehunnasta huolimatta Nicky ei ole täysin tunteeton mies. Hänessäkin inhimillisiä piirteitä, mutta ne eivät peitä alleen pelottavaa todellisuutta. Pesci paahtaa koko lyhyellä varrellaan täyttä vauhtia ja napauttelee kireät repliikkinsä konekiväärin ehdottomuudella.
Scorsese osuu siis gangsterimaaliin, mutta keskivaiheen hidastelu syö tehoa ja vaikka Samin ja Nickyn historia tulee selväksi eivät he ole tarpeeksi hyvin yksilöityjä ollakseen todella uskottavia roistoja. Pienet heikkoudet estävät mestariteokseksi tulemisen, mutta tässä muodossa kyseessä on laadukas rikoselokuva noususta, uhosta, tuhosta ja selviämisestä. Henkilöhahmot vastenmielisyydestä huolimatta ovat inhimillisesti käsiteltyjä ja veristä väkivaltaa on myös mukana.
