Vuosi 1939 on varmasti yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvavuosista. John Cromwellin ohjaama melodraama Sydämen voitto on yksi tuon vuoden vähemmän tunnetuista elokuvista.
Alec Walker (Cary Grant) on onnettomasti naimisissa kylmän ja laskelmoivan Maidan (Kay Francis) kanssa. Pariskunta ei rakasta toisiaan, mutta kulisseja täytyy pitää pystyssä hinnalla millä hyvänsä. Ainakin vaimon mielestä. Kun Alec sitten rakastuu leskeksi jääneeseen Julieen (Carole Lombard) ja haluaisi erota, on kolmiodraaman ainekset koossa. Maida ei kuitenkaan aio luopua varakkaasta miehestään niin helpolla ja juonitteleva vaimo saa Alecin vanhemmatkin puolelleen.
Vaikka Cary Grantin ihailija olenkin täytyy myöntää, että mies ei ole aivan parhaimmillaan näin vakavissa melodraamoissa. Tai sitten olen vain tottunut katselemaan häntä komedioissa ja Hitchcock-filmeissä. Oli miten oli, Carole Lombard on hyvä roolissaan ja mainio Charles Coburn tekee jälleen tutun oloisen isäpapan roolin.
Sydämen voitto on laadukas, mutta hieman keskinkertainen vanhan ajan draama. Juoni on saippuaoopperamainen ja tunnelma dramaattista loppua kohti liiankin vakava.
Vaikka Sydämen voitto ei valmistusvuotensa parhaita elokuvia olekaan, katsoo sen silti mielellään jo pelkästään Carole Lombardin ja Cary Grantin takia.
Ja elokuvan suomalainen nimi sitten jo tavallaan paljastaakin miten tarinassa lopulta käy.
