Kyseessä on hauska ja monella tapaa realistinenkin YH/sinkkuleffa.

29.11.2002 00:41

Arvioitu elokuva

Ohjaajat: ,
Alkuperäinen nimi:About a Boy
Valmistusvuosi:2002
Pituus:102 min

Ok, leffassa mennään aavistuksen verran Bridget Jonesin päiväkirjan konseptilla. Tässä tapauksessa seurataan 38-vuotiaan Willin (Hugh Grant) kohtuuloisteliasta ja jouteliasta sinkkuelämää omassa saaressaan (eli asunnossa) omituisine ajattelumalleineen. Mies elelee koskaan työtäpaiskineena kertahittisäveltäjä-isänsä joululaulurojalteilla. Mikäpä ettei päivät pitkät leffaa, nettisurffaulua, biljardia sun muuta ja välillä pyrähdetään baanalla TT-Audilla vokottelemassa naisia. Will ei ota vastuuta mistään ja on oppinut olemaan näkymätön, näin kukaan ei ole hänen tiellään eikä hän ole kenenkään tiellä.

Willin elämä muuttuu kun tämä tutustuu erinäisten yksinhuoltajaäiteihin tutustumistapahtumien kautta 12-vuotiaaseen Marcukseen, jonka äiti ei oikein tunnu elävän tässä päivässä. Will ja Marcus päätyvät kaveeraamaan. Molemmat oppivat toisiltaan juttuja elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Will huomaa, että kukaan ei voi olla yksin ja ihminenhän tarvitsee toista ihmistä ja niin eespäin.

Kyseessä on hauska ja monella tapaa realistinenkin YH/sinkkuleffa. Monet katsojat varmasti löytävät hyvinkin tuttuja elementtejä tarinan kuvioista ja ajatusmaailmoista. Leffan kohdalla kävi kuten Jonesin päiväkirjojenkin. Ennakkoarvelut ei leffasta oikein sytyttäneet, mutta kun homma alkoi niin saman tien se imaisi teollisuuspölyimurin lailla sisäänsä. Hauska juttu jaksaa viehättää loppumetreille saakka kunnes kuvaan astuu pienoiset vakioimelyydet. Se ei kuitenkaan onneksi paljoa leffan kiiltoa himmennä.

Arvosteltu: 29.11.2002

Lisää luettavaa