Toisilla tenniskentillä ruoho näyttää vihreämmältä ja verkotkin tuntuvat olevan matalammalla kuin tavallisesti. Paino on sanoilla ”näyttää” ja ”tuntuvat”. Woody Allenin tuoreimpiin teoksiin lukeutuva Match Point pistää brittiläisen ex-tennishuipun pään sekaisin rakkaudesta. Siinäpä sitä miestä sitten taas viedäänkin – aivan kuten monissa aiemmissa Allen-leffoissa.
Match Pointin brittiläinen porvaristomaailma on teennäisen steriili kuin sairaalan potilashuone: hienoston aksentti särähtää teekuppien, drinkkien ja taide-elämyskeskustelujen lomassa ja ilmassa leijailee tarkoituksellinen desinfiointiaineen tuoksu. Silti aitoja tunteita ei poista mikään. Vaikka yläluokan fiilis yrittääkin laasta kaikki elämän perusongelmat sivuun, herra Chris Wiltonin (Rhys-Meyers) elämä lipuu silti tunteiden hallitsemattoman viidakon puolelle. Ja siitähän seuraa samaa jahkailua, jota Woody on niin monesti aiemminkin pistänyt katsojat katselemaan.
Näyttelijöiden kemiat pelaavat hyvin: Emily Mortimer roikkuu tennisässämiehessään kiinni tiukasti ja survoo tätä läpi porvaristosuotimen, vaikka se ei äijäpahaselle sopisikaan. Jonathan Rhys-Meyers antaa kivun näkyä irkkukasvoillaan ja varsin hermostuneeksi meno käy. Kuten kuuluukin. Hollykylän tämän hetken kuumin naisnäyttelijä Scarlett Johansson varastaa silti edellä mainituilta show’n terävällä sivuosasuorituksellaan: ei ole kumma, että Scarlettin neiti Nola Rice hurmaa jo alkumetreillä harmauteen eksyneen miekkosen. Alun ehkä pinnalliselta vaikuttava kaunotar kasvaa simppelin suhdedraaman kuluessa kantavaksi ässäksi korttitalossa, jonka romahtamista melkeinpä odottaa.
Match Point ei ole hassumpi leffa, mutta Allen on käsitellyt samaa omantunnon ja rakkauden eri asteiden välistä teemaa paljon terävämmin jo mm. Rikoksia ja rikkomuksia –leffassaan. Edes normaalia kylmempi ja huumorittomampi ilmapiiri ei nosta kokonaismenoa kiitettäväksi. On hienoa nähdä, että vanha älykkö on uskaltautunut vuosikymmenten jälkeen ulos Jenkkilandiasta ja siinä sivussa kerännyt pinon ehdokkuuksia ja palkintoja, mutta miksikään kirkkaaksi mestariteokseksi Match Point ei silti muutu. Ei ehkä aivan Woodyn uudeksi tulemiseksikaan. Kauneimmat hetket koetaan heti intron ja myöhemmän vertauskuvallisen vastinekohtauksen aikana. Ihan mieltä kylmää. Vaan niinpä kylmää parissa ikävästi tarinaa venyttävässä vitkastelussakin.
