Dario Argento ja George A. Romero ovat varmasti sen luokan nimiä, että kaikki kauhupiireissä tietävät heidän keskeisimmät työnsä. Argenton väkevät giallot 70-luvulla nostivat miehen yhdeksi aikansa mielenkiintoisimmasta ohjaajista. Romeron kohdalla ei voi sivuttaa sitä, että mies keksi modernit zombit, ja oli tätä myötä myös yksi aikansa vakuuttavimmista ohjaajista. 90-luvun alussa nämä kauhunmestarit päättivät yhdistää voimansa ja tehdä molemmat yhdet tarinat Edgar Allan Poen novelleista. Näin syntyi ajatus, josta muodostui Two Evil Eyes.
Romeron tarina perustuu novelliin, The Facts in the Case of Mr. Valdemar. Tarinassa pettävä vaimo aikoo huijata kuolemansairaalta mieheltään omaisuuden. Hänellä on apunaan rakastaja, jolle nainen on luvannut osan rahoista. Kuolemansairas Mr. Valdemar on hypnoosin vallassa, ja tekee kaiken mitä hänen vaimonsa ja tämän rakastaja hänelle sanovat. Miehen kuoltua hypnoosi jää päälle, jonka jälkeen vaimoa odottaa vierailu tuonpuoleisesta.
Argenton segmentti on varmasti kaikille paljon tunnetumpi, The Black Cat. Argenton puoliskossa valokuvaaja Rod Usher tappaa mustan kissan, joka palaa kuolleista. Palattuaan kissa alkaa piinaamaan Rodia niin, että lopulta tämä ajautuu tappamaan oman avovaimonsa.
Molemmat tarinat ovat klassista kauhua modernisoituna. Ikä alkaa näkymään niiden pelottavuudessa. Kumpikaan tarinoista ei ole erityisen pelottava, vaikka kokonaisuudessa onkin muutama jännittävä kohtaus. Koska tarinat eivät onnistu pelottamaan on tehokeinot pitänyt hakea muualta. Tom Savinin efektit ovat hienoa katsottavaa, ja ne piristävä kummasta laihaa kokonaisuutta.
Efektit ovatkin musiikin ohella parasta mitä leffassa on. Lopputekstibiisi on sykähdyttävä, mutta sitä saadaan odottaa liian kauan. Elokuva on aivan liian pitkä. Kaksi tuntia on turhan pitkä aika. Puolitoista tuntia olisi riittänyt vallanmainiosti. Nyt kokonaisuus tuntuu siltä, että yhteen olisi laitettu kaksi TV-sarjan jaksoa.
Pienellä viilauksella Two Evil Eyesista olisi saanut paremman leffan. Näytteleminen on laadukasta, ja ohjaajien tyylitaju tallessa, mutta sieluton sisältö ja ylipituus vaivaavat elokuvaa niin paljon, ettei sitä tee mieli katsoa uudestaan pitkään aikaan, jos koskaan. Suosittelen katsomaan enemmin Argenton ja Romeron vanhempaa tuotantoa.
