Todellinen klassikko, Buster Keatonin uran huippuhetki – Kenraali. Tämä sotilasfarssi kertoo Johnnysta, jota ei hyväksytä miesten kouluun eli armeijaan, vaikka sotakin on syttynyt. Siitä huolimatta Johhny-poika saa aivan tarpeeksi menoa, jännitystä ja rakkauttakin. Hän on magneetti, joka kerää tiukkoja ja noloja tilanteita puoleensa.
Kukapa olisi uskonut, että mykkäelokuva voi olla näin hemmetin viihdyttävä! Keaton on kivikasvo ja samalla tyypillinen mykkäelokuvan sankari, jolle onni ei aina hymyile ja jonka eteen tulevat kaikki maailmaan esteet. Tämä sovitetaan komeaan ympäristöön, joka samalla henkii haikeasti menneen ajan Amerikkaa. Komeat maisemat, jylhät metsät, aih.
Täysveriseksi komediaksi en Kenraalia luokittelisi, koska huumoria on aika niukassa, mutta yleistunnelma on kevyt. Ihastelemisen arvoinen asia on myös elokuvan loistavasti toteutetut toimintakohtaukset. Esimerkiksi Buster Keaton (ehkä liankin) pitkät junatemppuilut ovat loistavia, loistavia ja vielä kerran loistavia. Kameran käyttö on upeaa ja jättikokoinen junanryökäle putoaa sillalta näyttävästi. Sotakohtauskin on ujutettu mukaan ja sekin, jälleen kerran, näyttävästi aikaansa nähden. Aika on kohdellut Kenraalia kaltoin vain siinä, että ennalta-arvattavuus on huipussaan. Mutta hei, pikkujuttu, annettakoon anteeksi, kun se ei ole edes filkan tärkein asia. Tärkeintä on, että filmi on viihdyttävä ja se sitä piru vie on!
Nimimerkki: Viisas
