Tehdään nyt ihan ensimmäiseksi selväksi, että Hard to Kill ei ole elokuva, joka sopii kaikenlaisille katsojille. Jos odotat elokuvalta humaaniutta, älykkyyttä, sanomaa ja syvällisyyttä, voit jatkaa etsintääsi ja klikata vaikkapa tuota yläoikealta löytyvää ”summapläjäys” -painiketta. Nyt kun hipit ja muut hörheltäjät on saatu etsimään kiltimpiä filmejä, voimme siirtyä kohtaan kaksi. Jos odotat elokuvalta vain loistavia roolisuorituksia, omaperäistä ja yllätyksellistä tarinaa, voit jatkaa etsintääsi ja klikata vaikkapa tuota yläoikealta löytyvää ”summapläjäys” –painiketta.
Sen sijaan, jos etsit kaveriporukan saunaillalle sopivaa, ”kieli poskessa & aivot narikassa” –fiilikselle soveltuvaa pläjäystä, jossa hilpeä kasariasenne sekä rujo ja tyly väkivalta ovat ne kaikista tärkeimmät tekijät, onelinereitä ja yhden miehen varaan rakennettua juonta unohtamatta, voit lukea arvostelun loppuun, mennä videovuokraamoon ja poimia Hard to Killin mukaan.
Steven Seagal, tuo kaikkien rakastama poninhäntämies, joka niittaa roistot armotta ja tarvittaessa (=hyvin usein) vaikka paljain käsin, yrmyilee ehkäpä parhaassa elokuvassaan kovispoliisina, jonka perhe murhataan raa’asti. Steven itse vaipuu seitsemän vuoden koomaan, ja siitä herättyään hän lähtee ensimmäiseksi kostoreissulle, joka tulee vaatimaan uhrinsa. Sillä Stevenille ei päde rankaisematta kukaan, per*ele!
Mies ja kosto, aiheesta on tehty tuhansia elokuvia, vaihtelevin tuloksin. Ranteenmurskaaja-Stevenin filmi on, osittain ehkä juuri halpismaisuutensa ja tuotannollisen sekä toteutuksellisen laaduttomuutensa ansiosta, hyvin laadukas toimintaelokuva, joka treenimontaaseineen, liioteltuine luunrusahdusäänineen ja stevenseagaleineen vetää taatusti pojot kotiin, kunhan kuuluu edes jollainlailla kyseisen genren ystäviin.
Ja, kyllä, Hard to Kill on täysin Steven Seagalin show, kuten melkein kaikki muutkin miehen elokuvat. Ilme on tuima, potkut lentävät ja luut sekä nivelet napsahtelevat, kun elämänsä kunnossa vielä oleva liimaletti jakaa oikeutta ankarimman kautta. Mainita täytyy myös klassinen biljardihuonekohtaus, jossa kylmähermoinen, mutta sisältä kuohuva Seagal päästää koko psykopaattisen raivonsa valloilleen, ja löydettyään biljardikepille uuden käyttötarkoituksen murahtaa elokuvahistoriaan jääneen repliikkinsä, jossa koko elokuvan tarkoitus, sanoma, tapahtumat ja sen herättämät tunteet tiivistyvät: ”This is for my wife: Fuck you and die!” Niin herkkää, niin kaunista.
